4. syyskuuta 2019

Valkoinen kranssi x 2



Yhteistyö: Huiskula*

Rakkauteni valkoiseen väriin ei ole kadonnut mihinkään, vaikka nykyisin en niin väriallerginen enää olekaan. Kun minulla tuli mahdollisuus tehdä kransseja ja vieläpä valkoisista matskuista, en voinut olla enemmän innoissani. Tämä tullut kranssikausi on yksi syksyn parhautta - ehdottomasti. Katselin muuten juuri teidän viime syksyisiä kranssejanne Instagramissa #kranssiLOVE tägin takaa. Voi että miten kauniita juttuja siellä on!




Näissä kahdessa kranssissa olen käyttänyt materiaaleina vain kahta erilaista oksaa. Tavoistani aikalailla poiketen tein kransseista hyvin selkeät ja tyyliltään perinteiset. Välillä kannattaa hypätä tutusta ja palata vaikka....menneeseen! Nämä kranssit on tehty ihanan ohuisiin kultaisin pohjiin ja sidontaan on käytetty ohuen ohutta kuparin sävyistä puolalankaa. Molemmat saavat vilahdella oksien lomasta, ja näyttävät vaan hauskoilta verrattuna siihen jos kranssit olisi tehty vaikka metallin väriseen pohjaan ja harmaalla langalla.


Vasemman puoleiseen kranssiin olen käyttänyt valkaistua ruskusta ja oikeaan kuuruohoa. Molempia saa kukkakaupoista, vaikka tilaamalla.



Kranssit olisi tietysti voinut tehdä toispuoleisiksi tai villimmiksi. Oksat olisivat voineet olleet pidempiä ja kransseihin olisi voinut laittaa jonkinlaiset nauhat. Se juuri kransseissa on hienoa (ja pätee kyllä mihin tahansa kukkatöihin), että niistä saa niin monentyylisiä. Ja tyyleillä voi leikitellä, kuten nyt tällä vähän perinteisemmällä tyylillä.



* kranssimateriaalit saatu Huiskulasta

---




Tein myös Versoilevaan jokin aika sitten yhden kranssin. Sitä pääsee katselemaan täältä.

--
I made two white wreaths. They are made of bleached ruscus and honesty.
--

/Sanna

Instagram   /   Facebook   / Pinterest   /   Versoileva   /   Bloglovin'   /   blogit.fi





SHARE:

6 kommenttia

  1. Oi, kuinka kauniit!
    Ja nuo taustalla olevat esineet täydentävät tunnelman.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kranssit! Valkoinen on piristävän erilainen värivalinta syksyn mausteisten värien keskellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on totta! Ja ei ehkä ihan niin itsestäänselvä valinta tässä syksyisessä värien yltäkylläisyydessä :)

      Poista
  3. Kauniit kevyen herkät kranssit. ~Katja

    VastaaPoista

Kaunis kiitos viestistäsi!

Blogger Template Created by pipdig