11. toukokuuta 2019

Narsissimetsässä


Kävin viikko sitten Gullöössä Tammisaaren lähettyvillä. Siellä sijaitsee Blomdalen Kukkalaakso. Paikka tunnetaan narsisseista ja kivasta kahvilasta.




Olen parina keväänä viime vuosina suunnitellut, että haluan kyseisessä paikassa käydä. Kevät tuntuu vaan usein niin mahdottoman kiireiseltä - ja narsissit kukkivat säiden mukaan silloin kun kukkivat, joten en sinne vain ole kerennyt oikeaan aikaan. Mutta nyt kerkesin 


Seurakseni sain versoilevat Katin ja Johannan. Katin blogipostaus paikasta löytyy täältä sekä Versoilevan artikkeli ja podcast täältä.


Narsissejahan on valtavan paljon erilaisia. Kaukana on se mielikuva, että narsissit ovat isokukkaisia ja keltaisia. Nykyisin kevään ensimmäisiin ruukkuistutuksiin ostetaan hyvin usein pienikukkaista tête à tête -lajiketta. Sen rinnalle on viime vuosina tullut paljon lisää lajikkeita, ja kaikissa näissä vähän harvinaisemmissa lajikkeissa on nimenomaan se minun mielenkiintoni. Valkoiset, osin persikkaan taittavat tai nämä yläkuvan kerrotut narsissit ovat upeat.


Täällä Blomdahlissa metsäreitti on 500 m pitkä, joten pieni lapsikin sen jaksaa kiertää. Vaunujen kanssa pääsee myös hyvin liikkeelle. Narsisseja on maahan laitettu noin 35 000 kappaletta 20 eri lajikkeessa. Olisin kaivannut kylttejä lajikkeista, mutta vallan mainiosti nautin paikasta ilmankin!



Paikka on auki narsissien kukinnan ajan ensi viikon lauantaihin 18.5. saakka, joten vielä hyvin kerkeää vierailulle.



Kahvila on kukinnan aikana auki joka päivä klo 11-19.


Nettisivut
Facebook

Osoite:
Gullövägen 300
10600 Tammisaari

--
Narcissus forest Blomdalen in Gullö.
--

/Sanna


Instagram   /   Facebook   /   Pinterest   /   Versoileva   /   Bloglovin'   /   blogit.fi



SHARE:

4 kommenttia

  1. Oi, miten ihanaa kukkaloistoa. Kevät on niin ihanaa aikaa, kun ruskeasta maasta nousee lähes päivittäin uutta vihreää ja väriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ihan parasta aikaa on kevät! Pian se kaikki ruskeus on poissa ja kesä on täällä!

      Poista
  2. Oletpa upean narsissikukkaloiston löytänyt. Kuvat vallan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos! Narsisseissa on kyllä jotain kuvauksellista :)

      Poista

Kaunis kiitos viestistäsi!

Blogger Template Created by pipdig