7. kesäkuuta 2018

Asuntomessukurkistus ja raudoitusverkkoteline + lippuarvonta

Kuva: Suvi Elo / @suvielo

Kaupallinen yhteistyö: K-Rauta

Tämän kevään isoin projektini, jonka kimpussa olen häärinyt pää paperikasassa, on ollut yhteistyö Asuntomessuille K-Raudan kanssa. Olen suunnitellut sisustuksen ja stailannut K-Raudan oman talomalliston Ainoakodin kohteen Casa Terden (kohdenumero 30) terassit. Niin mieluinen keissi. Tuntui jännältä päästä toteuttamaan jotain sellaista, josta on haaveillut pitkään. Asuntomessujen terassistailaus kun on ollut yksi pitkäaikainen haaveeni.

Asuntomessuthan ovat tänä vuonna Porissa. Ne aukeavat heinäkuun alussa, ja ovat auki 6.7.-5.8. Olen ollut Porissa tekemässä terassien sisustukset, kasvien istutukset ja stailaukset jo toukokuun alussa, koska halusimme saada kaiken valmiiksi median ennakkopäivää varten, joka oli jo toukokuun toisella viikolla. Sen jälkeen kohteessa on ollut monia lehtikuvauksia, joten olen erittäin iloinen, että kaikki on jo valmista, vaikka itse messuihin on vielä runsaasti aikaa.

Kohteessa on ihan huikea kattoterassi, joka on 67 neliön kokoinen. Siis kuvittele! Mäkin haluun tollasen! Olen suunnitellut sinne K-Raudan ulkokalustevalikoimasta omat alueet rentoutumiselle, auringonotolle, ruuanlaitolle ja ruuasta nauttimiselle. Isossa osassa kohteessa ovat myös isot kesäkukkaistutusryhmät, jotka on koottu pääasiassa erilaisista kukattomista kasveista. Näytän teille myöhemmin kohteen sisustusta ja näitä istutuksia, mutta nyt halusin huikkia tekemästäni raudoitusverkkotelineestä, joka on kohteen ruokapöydän päällä.

Minullahan on tällainen raudoitusverkkohässäkkä omalla terassilla, ja koska olen todennut sen niin toimivaksi, uskalsin sellaisen suunnitella myös Asuntomessuille. Minusta on kiva saada korkeus ja tyhjä tila ruokapöydän päällä hyödynnettyä, ja tämä on oikein jees ja näyttävä kikka siihen. Jos verkon ruoste häiritsee (minä rakastan sitä!), niin sen voi maalata haluamakseen.

Kuva: Suvi Elo / @suvielo
Tässä on kahden Cello Colorado-pöydän päällä kaksi 80 x 120 cm raudoitusverkkoa peräkkäin. Ne on kiinnitetty pergolan palkkiin vahvalla, pikkusormen paksuisella köydellä* ja solmittu tiukasti verkkoon kiinni.


Verkkoon voi laittaa roikkumaan erilaisia lyhtyjä, kasveja, valoja tai vaikka jotain itseä miellyttäviä koristeita. Minä laitoin tähän rottinkisia lyhtyjä, joissa on LED-kynttilä, sekä Pirkka suolakurkku- ja punajuuripurkeista ja pakkausnarusta tehtyjä amppeleita. 


Näissä  lasipurkkiamppeleissa kasvaa erilaisia kaktuksia. Ne ovat helppoja hoidettavia, koska kastelun tarve on aika vähäinen. Näin pieniin purkkeihin ei kannata laittaa kovin paljon vettä vaativia kesäkukkia, vaan vähällä hoidolla pärjääviä kasveja. Seuraavassa näytän kuinka olen tehnyt nämä kierrätyslasiamppelimakramet.


Naruna tässä on käytetty siis pakkausnarua ja lasipurkkeina ovat Pirkan suolakurkku- ja punajuuripurkit. Tapoja ja tyylejä tehdä makrame on monia. Tällaisen amppelin teko on itseasiassa todella helppoa, kun vaan saa kiinni siitä, kuinka homma toimii.



Minä otin tässä avuksi suurin piirtein lasiastian kanssa saman kokoisen punasaviruukun, koska siinä on hyvä reikä pohjassa.

1. Leikkaa narusta 8 kpl samanmittaisia naruja. Tämän kokoiseen amppeliin leikkasin noin 1-2 metriä pitkiä pätkiä. Halusin amppelit kaikki eri korkeudelle, joten joidenkin amppeleiden narut ovat eri mittaisia. Voit myös leikata ne vasta lopuksi hieman eri pituisiksi halutessasi.
2. Tee narukasan päähän solmu, ja laita se saviruukun reiästä sisään (tai toisin päin). Narut pysyvät siellä hyvin, kun solmu on riittävän iso.
3. Sido ensimmäiset solmut kaksi vierekkäistä narua yhteen saviruukun pohjan reunan kohdalle.
4. Ensimmäisen kierroksen neljän solmun ollessa valmiita, solmi seuraavaa kierrosta varten kahden vierekkäisen solmun yhdet narut noin viiden sentin päähän edellisestä kierroksesta. Tee näin kaikille neljälle.
5. Tee tällä tavalla neljä kertaa tämän kokoiselle lasiastialle.
6. Lopuksi sujauta lasipurkki amppeliin, ja solmi päähän lenkki.
7. Kiinnitä amppelit verkkoon S-koukkujen avulla.

Jos haluat tehdä isomman makrameamppelin, ota enemmän narupareja tai käytä paksumpaa narua. Loistavaa tähän hommaan ovat esimerkiksi matonkuteet tai vaikka vanhasta t-paidasta leikatut riekaleet.





Tässä yksi kesäkukkaryhmä heti istutuksen jälkeen. Palaan näihin tunnelmiin tarkemmin kuukauden kuluttua.

ARVONTA
Sain teille arvottavaksi lippuja Asuntomessuille 2 x 2 kpl, eli kaksi kahden lipun settiä (á 26 €). Osallistua voit täällä blogin kommenttiboksissa, Kukkalan FB:ssä ja IG:ssä. Kerro mitä Asuntomessuilta odotat eniten. Otan kaikki arvat erillisinä huomioon, eli mitä useammassa kanavassa osallistut, sitä suuremmat mahdollisuudet voittoon. Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan 17.6. klo 24.00 saakka. Voittajat arvon maanantai-aamuna 18.6., ja ilmoitan heille henkilökohtaisesti. HUOM! Jos osallistut täällä blogissa, niin jätä kommenttiin meiliosoitteesi. Liput lähetetään vain Suomeen.


---
I had a pleasure to plan and style a huge roof terrace at Asuntomessut for K-Rauta. The house is K-Rauta's own brand Ainoahome's Casa Terde (number 30), which has a roof terrace of 67 square meters. In this post I tell about iron mesh holder, what is above a dining table. There one can hang different thing, f.ex. lanterns and cactus, what is very handy. This has been a really nice project for me and I'm so happy that I was able to do it, as planning and styling at Asuntomessut has been my one_day_dream.

Asuntomessut in Pori 6.7.-5.8.  💚🌿
---

* Verkkokaupassa koko köyden rullan hinta, mutta useimmissa K-Raudoissa tuotetta myydään myös metritavarana.

/Sanna



Blogia voi seurata: FacebookInstagramPinterestBloglovin, Blogit.fi
tai painamalla Lukijat-naviskaa blogin oikeassa reunassa.




SHARE:
Blogger Template Created by pipdig