keskiviikko 10. tammikuuta 2018

DIY - viherkasviverho


Kirjoitin viikko sitten makuuhuoneen viherkasviverhosta. Nyt ajattelin, että kerron kuinka olen sen tehnyt, koska olette olleet siitä kiinnostuneita. Pohjimmaisena tässä on ollut ajatus, että perinteinen koukku kattoon amppelikiinnike ei käy. Tämä siksi, koska vaihtelunhaluisena halusin jonkin sellaisen virityksen, johon pystyn kasveja vaihtamaan, lisäämään ja poistamaan. Seuraavassa DIY siitä, kuinka tämän viherkasviverhon olen tehnyt.



Viime kesänä ostin rautakaupasta puisen harjan varren ja maalasin sen mustalla spray-maalilla. Ikkuna on 165 cm leveä, joten halusin tangon yltävän reunasta reunaan. Kattoon täytyi kuitenkin kaksi koukkua kiinnittää, mutta se on pieni vaiva siitä kuinka helppoa amppeliasetelmaa on nyt muuttaa. Kattokoukun ja tangon välissä on paksua juuttinarua. Suunnittelin niihin myös nahkaisia nyörejä, mutta en ainakaan siinä inspispuuskassa sellaisia löytänyt. Narut ovatkin toimineet hyvin, ja tuovat kivasti vähän raffia lookkia. Tangossa voisi vielä olla mustia koukkuja helpottamassa amppeleiden siirtelyä. En ole kuitenkaan ainakaan vielä tuskastunut ilman, niin usein kasveja en kuitenkaan vaihda.

Tässä on käytetty:
- harjan varsi
- mustaa spray-maalia
- paksua juuttinarua
- viherkasveja, amppeleita ja ohuempaa juuttinarua


---
This is the system how my hanging indoor plants are hanging from the ceiling. The stick is black painted broom's stick. This way you can change the plants quite easily as you wish.
---

/Sanna


Blogia voi seurata: FacebookInstagramPinterestBloglovin, Blogit.fi
tai painamalla Lukijat-naviskaa blogin oikeassa reunassa.


SHARE:

4 kommenttia

  1. Onpa ihanan näköinen! Mulla on ollut jo pitkään suunnitelmissa lisätä vihreyttä mun kämppään, ja joku ton tyylinen vihreä keidas vois olla aika huikee.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jes, kiva kuulla! Tämä ei ole ihan tavanomainen, joten siksi se ehkä miellyttääkin :)

      Poista
  2. Ihana! Ja tuonhan voisi toteuttaa vaikka suoraan verhotankoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin ehkä voisikin....vaan kuinka lähellä verhotanko on ikkunaa? Mulla ei ole verhoja laisinkaan, niin en osaa hahmottaa nyt :)

      Poista

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig