keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Puutarhan mindfulnessia



Yhteistyö: Fiskars*

Tämän blogin postauksissa harvemmin tehdään niitä oikeita puutarhatöitä. Se johtuu osittain siitä, että itseään on hankala kuvata ja toisaalta lopputulema on usein kauniimpi kuin keskeneräinen. Silloin tällöin kaipaisin kyllä kunnon action-meininkiä, sillä se ihana puutarhatouhu on oikeasti puutarhan arjessa todella isossa osassa. Muun muassa yksi aikaa vievä osuus lämpiminä kesinä on kastelu. (Tosin tänä kesänä sitä ei ole montaakaan kertaa tarvinnut tehdä, niin paljon taivaalta on vettä pudottanut.) Kun ruukuissa kasvavia kasveja on vaikka muille jakaa, niin letkun jatkona saa seisoa välillä useinkin. 


Mutta toisaalta se on terapeuttista, niin olen halunnut sen ajatella. Lämpimän kesäpäivän päätteeksi on miellyttävää hetken vain ohjata vettä ruukusta toiseen, ajattelematta ehkä mitään yhtään sen enempää. Se on sellaista puutarhan mindfulnessia. Vielä kun sadevedet saisi kerättyä ja ohjattua ne hyötykäyttöön, niin mieli kiittäisi siltäkin osin.


Ja onneksi usein se puutarhurointi kyllä mindfulnessilta tuntuu, ja siihen auttaa jos laitteet on kunnossa. Sain Fiskarsilta Waterwheel kärrykastelukelan (20 m) testaukseen. Kelaa voi periaatteessa vetää perässään, koska pitkän ja lyhyen letkun paikkoja voi vaihtaa. Mukana kelan sisällä tulee kastelusuutin, tuki sadetusta varten ja ruohopiikki eli sen voi laittaa myös nurtsille pystyyn. Kätevää!


Itse kiinnitin miehen avustuksella letkun seinässä olevaan vesihanaan, joten kärryä en vedä perässäni. Seinään kiinnittäminen kävi TODELLA supernäppärästi vain liitin hanaan napsauttamalla. Todellisuudessa olisin suoriutunut siitä ihan itsekin! Mukana on erikokoisia liittimiä erilaisiin hanoihin. Pyysin apua varmuudeksi vain vanhojen kastelulaitteiden kiinnityssähläys edelleen kirkkaasti mielessäni.


Kastelu tällä letkulla sujuu vaivattomasti ja kärry on pieni. Mukana tuli kastelusuutin, jossa on kastelutehon portaaton säätö, tosin itse henkilökohtaisesti pidän enemmän kastelupistoolista, jota pystyy ohjailemaan yhdellä kädellä. Sellainen siis hankintaan.


Mutta sitten vain odottelemaan aurinkoisia, lämpimiä päiviä.


*kastelukela saatu Fiskarsilta.

---
Real garden mindfulness is watering the plants in the evening after a warm day. I've got watering system from Fiskars, which I've been testing.
---

With ♥ /Sanna

Blogia voi seurata: FacebookInstagramPinterestBloglovin, Blogit.fi
tai painamalla Lukijat-naviskaa blogin oikeassa reunassa.



SaveSaveSaveSave
SHARE:

10 kommenttia

  1. Puutarhassa touhuilu on parasta mindfulnessia, samaa mieltä! On se kastelua, kuivien kukkien, rikkaruohojen nyppimistä tai kasvien istuttamista. Siinä mieli keskittyy tekemiseen, kaikki muu jää hetken ulkopuolelle. Ja tuntee kuinka elimistö ja stressi rauhoittuu. Parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvin sanottu! Kiitos tästä kommentista, olen kanssasi samoilla linjoilla :)

      Poista
  2. Mä tykkään kans kastelusta. Siinä mieli rauhoittuu ja samalla voi ihailla kaikkea, kun on pakko pysähtyä. Illat ja aamut ovat muutenkin kauneimpia aikoja puutarhassa. Valo on usein silloin niin kaunis ja lempeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Aah, lämpimät kesäillat, kuuman päivän jälkeen. Niitä odotellessa...

      Poista
  3. Kyllä kastelu on ihanaa! Itse käytän kastelukannuja, mutta kyllä tuollainen letku olisi kätevä, ei tarvitsisi olla täyttämässä kannuja koko ajan tai sitten kannujen täyttäminen olisi paljon helpompaa. Eli käytännöllinen ihan kummin vaan. Toivotaan, että päästään kastelemaan ihan pian, nyt ei todellakaan ole ainakaan täällä tarvetta:)) Ihanaa keskikesän juhlaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kastelu letkulla on huomattavasti helpompaa kuin kannuilla, vaikka onhan siinä aivan oma viehätyksensä :)

      Ei ole kastelukelejä kyllä oikein vieläkään...!

      Poista
  4. Kastelu on se, minkä minä helposti unohdan. Istutuksesi ovat ihastuttavia. Tunnustan, että itselläni on tuo sama vika. Actionkuvat puuttuvat. usein alan myös puuhaan niin innokkaasti, että unohdan kuvata ennen kuin on valmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on totta, että sitä niin uppoutuu hommiin, ettei muista koko kuvaamista siinä hötäkässä :)

      Poista

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig