keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Neljän istutuksen inspis Viherlassilassa + äänestys


Yhteistyö: Viherlassila

Pääsin taas tekemään turkulaiseen Viherlassilaan sitä, mistä tykkään ihan huippupaljon, eli istutuksia  ja esillepanoja. Ruukkuistutuksissa mahdollisuudet on niin monet, kun yhdistelee perinteisiin kesäkukkiin perennoja, pieniä pensaita ja puita sekä myöhemmin kesällä mm. viherkasveja. Ruukkupuutarha antaa mahdollisuuden hullutteluun ja tyylin muuttamiseen joka ikinen vuosi.


Tein neljä erilaista isoa istutusta neljään erilaiseen ruukkuun. Teemana olivat moderni, cottage garden, Välimeri ja hyötypuutarha. Silloin kun istutuksia tekee todella isoihin ruukkuihin, kannattaa pohjalle laittaa reilu kerros ruukkusoraa, jopa puoleen väliin ruukkua. Muuten istutuksista saattaa tulla liian painavat nostella. Tai vaihtoehtoisesti istutuksen voi tehdä paikoillaan, jolloin ruukun painon kanssa ei tarvitse painiskella.



1. Moderni värileikki
Moderni istutus on tehty neliön malliseen harmaaseen ruukkuun. Kasveina on käytetty pelkästään harmaa- ja punalehtisiä kasveja. Värilliset lehdet ja erilaiset lehtimuodot ovat näyttäviä sellaisenaan, joten varsinaisia kukkia ei tarvita. Katteena on grafiitinharmaa Liuskekivi.
Kasvit: japaninvaahtera (Acer palmatum ’Bloodgood’), eukalyptus (Eucalyptus gunny), kummituspuu (Corokia x virgata), sininata (Festuca glauca ’Elijah Blue’), keijunkukka (Heuchera), apila (Trifolium repens), kivikkomehitähti (Sempervivum tectorum ’Othello’



2.  Cottage gardenin runsaus 
Cottage garden –tyyppisessä istutuksessa on englantilaisten puutarhojen runsautta. Ruusut ja orvokit kukkivat kauniisti, lankaköynnös sekä palmusara tuovat keveyttä istutukseen, joka on tehty kaunispintaiseen keraamiseen ruukkuun. Katteena on valkoinen puutarhakivi Surnia White.
Kasvit: äitienpäivän ruukkuruusu x 2 (Rosa), palmusara (Carex muskingumensis), alppiasteri (Aster alpinus ’Dunkle Schöne’), orvokki (Viola), lankaköynnös (Muehlenbeckia complexa)


3. Välimeren tunnelma
Välimerellisessä istutuksessa tunnelma on poimittu Ranskan Rivieran oliivipuista, laventeleista, heinistä ja harmaalehtisistä perennoista. Punasavisessa ruukussa on katteena beigenvaalea kiveä, joka vie ajatukset entisestään kauas lämpimään.
Kasvit: oliivipuu (Olea europaea), koristekastikka (Calamagrostis x acutiflora ’Overdam’), tupsulaventeli (Lavandula stoechas), rosmariini (Rosmarinus officinalis), hopeamaruna (Artemisia ludoviciana ’Silver Queen’), nukkapähkämö (Stachys byzantijns), riippaorvokki (Viola hederacea)



4. Syötävän hyvä
Kaikki tässä istutuksessa on syötävää. Karviaiset, raparperit, tomaatit ja yrtit ovat jokaisen keittiöpuutarhaihmisen tai itseviljelystä haaveilevan unelma. Jo istutusvaiheessa on ihanaa suunnitella oman ruukkuistutuksen tuomasta sadosta, ja herkkujen kokkailusta. Laakeassa ruukussa kasveilla on tilaa kasvaa. Katteena on Pinja Koristekate.
Kasvit: karviainen (Ribes uva-crispa ’Lady Sun’), laakeripuu (Laurus nobilis), minitomaatti (Solanum lycopersicum ’Totem’), tarharaparperi (Rheum x hybridum ’Livingstone’), lehtikaali (Brassica sabellica ’Nero di Toscana’), ruohosipuli (Allium schoenoprasum), kuolemattomuuden yrtti (Gynostemma pentaphyllum), japanin mojitominttu (Mentha arvensis piperascensis)

Mikä näistä istutuksista on sinun suosikkisi?
Äänestykseen voit osallistua Viherlassilan Facebook-sivulla tai myymälässä (Alakyläntie 2-4, Turku). Palkintona on äänestämäsi istutus ruukkuineen. Äänestysaikaa on 25.5. asti. Kotiinkuljetus ei sisälly palkintoon.

* yhteistyö Viherlassilan kanssa. Kaikki kasvit ja ruukut saatavilla myymälässä.

---
I made four different plantings at Viherlassila. You can vote for your favourite and win it to decorate your garden.
---

With ♥ /Sanna

Blogia voi seurata: FacebookInstagramPinterestBloglovin, Blogit.fi
tai painamalla Lukijat-naviskaa blogin oikeassa reunassa.

SHARE:

18 kommenttia

  1. Ihania kaikki, mutta ykkösvaihtoehto vei sydämeni heti. Jotain tuollaista taidan laittaa tänä kesänä meidän terassille. Kiitos kivasta vinkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jes! Kiva kuulla, että löytyi inspistä! :)

      Poista
  2. Voi, miten ispiroivat ja kauniit asetelmat ja ruukut vielä kruunaa kaiken! <3
    Ykkönen vei Tuijan tapaan munkin sydämeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että lehtivärit miellyttää! Itselleni ne kun ovat usein paljon isommassa roolissa, kuin varsinaiset kukat.

      Poista
  3. Täytyy jättää äänestäminen välistä (välimatka Kouvolan ja Turun välillä on turhan pitkä hakea bussilla/junalla isoa ruukkua jos sattuisi voittamaan :D), mutta sanoa sen sijaan tänne, että kyllä tuo cottage garden miellytti omaa silmää kaikkein eniten. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuota vähän matkaa! Ymmärrän :) Kiva kuulla, mikä oli suosikkisi!

      Poista
  4. Ihania ja inspiroivia! Mietin rohkenisiko japaninvaahteraa kokeilla ruukussa ja viedä autotalliin/kellariin talveksi, kun ei muuten meillä talvehdi. Ja nyt istuttanen äitienpäiväruusulle kavrreita ruukkuun. Tähän asti ovat olleet aina yksinäisinä... Pitänee äänestää äidin maun mukaista ruukkua, niin saisivat hakea sen ilokseen jos sattui sun voittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japaninvaahtera viihtyy hyvin ruukussa. Minulla on ollut monta vuotta. Talveksi siirrän kellariin, jossa noin 5-10 astetta lämmintä. Kastelen muutaman kerran talvessa.

      Poista
  5. Kyllä on vaikea valita, suosikkeja 1 ja 2. Ehkä käännyn kakkosen kannalle. Tuo japanin vaahtera on ollut mun harkintalistalla. Nyt sitä on just näkynyt noin istuksissa ja näyttää kyllä hyvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japaninvaahtera on aivan must ruukussa! Todella kaunis ja näyttävä, ja niitä on vielä upeita värejäkin, joista valita <3

      Poista
  6. Minunkin mielestäni ykkönen oli kaikkein paras :) Arvontaan en osallistu välimatkan takia, mutta kiitos inspiraatiosta! Luulen et mun pitää kans hankkia japaninvaahtera, termoruukussa varmaan menisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että sait inspistä! Japaninvaahtera on todella kaunis (myös) ruukussa.

      Poista
  7. Ykkönen on ykkönen, vaikka Välimeri tuntuukin iholla ;) Tuo vaahteran syvä lehtiväri käy suoraan sydämeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä! Minä myös rakastan noita japaninvaahteran tummanpunaisia sävyjä <3

      Poista
  8. Niin ihania kaikki. Ehkäpä tuo ensimmäinen kuitenkin vie voiton. Siinä on upeat värit! Tuota viimeistä 'syötävää' taidan itsekin kokeilla.

    VastaaPoista
  9. Voi elämä miten ihania kaikki! 1 & 3 on minun suosikkejani❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, kivaa kuulla mistä istutuksista tykkäsit!

      Poista

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig