torstai 28. heinäkuuta 2016

Naputtelua terassilla


Olen koko sen ajan, kun toimistotöitä olen elämässäni tehnyt (yli 10 vuotta), haaveillut kauniista, inspiroivasta, ei-toimistomaisesta työympäristöstä. Monet toimistorakennukset eivät vain ole inspiroivia, pari hassua viherkasvia ei vielä sitä minulle tee. Vaikka hyvä alku se sekin on :) Olkoon tämä aasinsiltana siihen, että hetkittäin tällä hetkellä itse naputtelen tietokonetta omalla terassilla. Parempaa "toimistoa" ei minulle olekaan! Kaikkea vihreää ja inspiroivaa ympärillä, wifi toimii, vedenkeitin on lähellä, oma puutarha silmien edessä - ah, mitä onnea.


Pienet kasvipainotteiset asetelmat siellä täällä inspiroivat moneen juttuun. Tässä on yksi tämän kesän silmäteristäni - muskottipelargoni. Aivan mielettömän kaunis ja tummatuoksuinen vihreä kesäkukka. Kaverinaan punalehtinen japaninvaahteran oksa ja pari keijunkukan lehteä.


Lisää pieniä pelargoneja on jo matkalla.


Oleskelunurkkauksessa on mm. valkoinen hortensia, joka on juuri kääntymässä valkoisesta vihreäksi (niin parasta!), komea avokadon alku ja riippaorvokki. Näiden ympäröimänä on hyvä suunnitella uusia juttuja.


This is my terrace, which I loooove to bits. This kind of place is my dream office and I truly enjoy writing here and plan new things. 

/Sanna

Blogia voi seurata: FacebookInstagramPinterestBloglovin tai painamalla Lukijat-naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

#pihaltapöytään - tillilehtikaalipitat


Otan kaikki uudet kasvisruokareseptit innolla vastaan, koska rakastan kasvispainotteista ruokaa. Tällä kertaa selailin innolla Glorian ruoka & viini -lehteä (5/2016), ja silmiini osui mitä herkullisin kuva tilli-halloumipitoista.

Oih ja voih, että rakastan tätä ruokalehteä! Kuvat ovat valtavan hienoja ja reseptit innostavia. Rakastan kokkailla kaikessa rauhassa, silloin kun on aikaa.


Kasvimaan tillit eivät olleet juurikaan tänä vuonna vielä pöytään asti päässeet, mutta kun keksin pitojen herkullisen cashewpähkinä-tillitahnan, on sitä vain saatava uudelleen ja uudelleen. Jopa perheen 1-vuotias oli aivan myyty tälle tahnalle.


Tilli-lehtikaali-halloumipitat
4 kpl
1 pkt pitaleipiä
1 pkt halloumijuustoa
cashewpähkinöitä
sitruuna
tilliä
lehtikaalia
kurkkua

Valmista tahna. Viipaloi halloumijuusto ja grillaa se. Tee kurkusta ja lehtikaalista sopivia siivuja. Täytä pitaleivät ja nauti hyvän kesäisen juoman kera.

Tilli-cashewtahna
200 g cashewpähkinöitä
1 dl tilliä
1 ison sitruunan mehu
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Laita cashewpähkinät likoamaan kylmään veteen ainakin tunnin ajaksi. Kaada vesi pois ja laita monitoimikoneeseen. Jauha tahnaksi. Laita mukaan tilli, sitruunan mehu, suola ja pippuri. Lisää vettä tarvittaessa.

/Sanna

Blogia voi seurata: FacebookInstagramPinterestBloglovin tai painamalla Lukijat-naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Kotkan puistoissa


Kävimme perheen kanssa viime viikolla viettämässä kesäisen (?) päivän Kotkan puistoissa. Yksi kesälomakohde siis yliviivattu, äiti iloinen ja yllätyksekseni myös lapset viihtyivät paremmin kuin hyvin! Olin jo pidemmän aikaa suunnitellut käyväni katsastamassa Kotkan kuuluisat puistot, kun edelliskerrasta oli kuitenkin vierähtänyt rapiat kymmenen vuotta.


Fanitan kympillä kaupunkeja, joissa satsataan puistoihin. Puistot tuovat niin paljon viihtyisyyttä, ettei millään muulla kaupunkirakentamisen keinoilla siihen päästä. Isoissa kaupungeissa tämä tietysti erityisesti korostuu, kun peltoja tai metsää ei ole lähimaillakaan. Lontoossa asuessani aina hakeuduin puistoihin tai muille pienemmille viherplänteille, ja usein viikonlopuksi oli päästävä kaupungin ulkopuolelle nummille kävelemään. Puistoilla ja viheralueilla on rauhoittava vaikutus, ei siitä mihinkään pääse, ja kunnolla hoidetuissa puistoissa silmä todellakin lepää.












Tässä Kotkan Jokipuistossa vesi ja kivet ovat valtavan isossa osassa, ja voi pojat kuinka tyylikkäästi kaikki on rakennettu. I like! Puisto on uuden karhea - se on otettu käyttöön 2013. Täällä on lastenkin kiva tutkia paikkoja sekä juoksennella nurtsilla, ja onpa vieressä leikkipuistokin.



Toinen upea puisto on Sapokan vesipuisto, jossa 20 metriä korkea vesiputous on todella näyttävä tapaus. Puisto on vanhempaa mallia, valmistuen jo vuonna 1994. 







Kävimme lopuksi vielä pyörähtämässä Yrttipuutarhassa, jossa on näytillä erilaisia yrttejä jämpteissä laatikoissa. Suurimman vaikutuksen teki rohtoluppio (Sanguisorba officinalis). Sellainen on nyt aivan pakko jostain haalia omaankin pihaan.

One place to visit during summer hols was Kotka's famous parks. The parks are very well done which is so nice to see. 

/Sanna

Blogia voi seurata: FacebookInstagramPinterestBloglovin tai painamalla Lukijat-naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kukkalaatikko


Yhteistyö: Huiskula

Tykkään erityisesti pihoista, joissa on huonemaisia tiloja, kuten terassi, pergola tai vaikka kasvimaa on oman huoneen oloinen kokonaisuus. Yksi keino tuomaan sisätilojen tuntua puutarhaan - vaikkakin paljon pienempi kuin edellä mainitut - ovat leikkokukat ulkona. Leikot ovat sisätilojen sisustuselementtejä, mutta tuovat aivan upeaa tunnelmaa myös puutarhaan. Kimppu puutarhan sohvapöydällä - oli se sitten kukkakaupasta, omasta pihasta tai tienposkesta - tuo oman fiiliksen myös ulkona.


Sain tämän UPEAN puulaatikon keväällä, ja olen siitä aivan ikionnellinen! Ihan mahtava, vanha, kulahtanut puulaatikko. Nyt se on päätynyt keinun pikkupöydälle ja saanut pulloja lokeroihinsa.  


Laitoin pulloihin Huiskulasta blogiyhteistyön merkeissä saatuja leikkokukkia. Niissä on sudenporkkanaa, daalioita, ranta-alpia sekä puutarhasta heiniä ja keijunkukan kukkavarsia.


Why not to have cut flowers in the garden as well? They bring indoor like feeling outdoors. I love these bright white flowers in my lovely wooden box on the garden table.

/Sanna

Blogia voi seurata: FacebookInstagramPinterestBloglovin tai painamalla Lukijat-naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

perjantai 15. heinäkuuta 2016

#pihaltapöytään - easy marjajälkkäri


Puutarhassa marjat alkavat kypsyä jo kovaa vauhtia. Ne täytyy kerätä kiireen vilkkaa parempiin suihin lintujen ja marjahullujen koirien tieltä. Onneksi apuvoimia riittää myös tähän puuhaan.


Punaiset viinimarjat, vadelmat ja mansikat - onnenpäivät ovat täällä. Mitä herkkuja piha onkaan taas pullollaan.


Näistä oman maan marjoista ja kahdesta hyrskeestä tehtiin erittäin easy ja nopea jälkkäri, jonka lapsetkin voivat valmistaa. Kermavaahtoa, marenkia ja marjoja. Myöskin mökkiläisen tai kiireisen äidin pelastus, mutta silti kaikki ovat lopputulokseen tyytyväisiä.

Marjajälkkäri - Eton mess
5 annosta
2 dl kermaa (vispi, kuohu, kaura jne.)
hiukka sokeria
10 marenkia
iso kasa erilaisia marjoja maun mukaan

Vaahdota kerma. Asettele kermavaahtoa, murennettuja marenkeja ja marjoja kerroksittain tarjoiluastiaan juuri ennen tarjoilua.

#pihaltapöytään

One of the easiest dessert must be Eton Mess. Add just whipped cream, meringue and berries to a beautiful bowl - that's it. Enjoy!

/Sanna

Blogia voi seurata: FacebookInstagramPinterestBloglovin tai painamalla Lukijat-naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Daaliat aloittelevat


Tänä vuonna laitoin kymmenittäin daalian mukuloita ruukkuihin. Ostin erilaisia valkoisia ja tummenpunertavia yksilöitä, ja olen koko kevään ja kesän odottanut tätä hetkeä. N-Y-T ne aloittelevat kukintaansa - JES!


Varmistaakseni runsaan kukinnan laitoin ruukkuihin vähän lisäpotkua. Sain keväällä GreenCarelta pallolannoitteita, joten nämä pallerot painelin puikon avulla nyt sitten multaan.


Ensimmäinen on jo auki - nyt toivon muidenkin kukkien seuraavan hyvää esimerkkiä.

* lannoitteet saatu GreenCarelta

My dahlias are starting to bloom. This moment is magical!

Blogia voi seurata: FacebookInstagramPinterestBloglovin tai painamalla Lukijat-naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

tiistai 12. heinäkuuta 2016

#kesäkukkaLOVE - 10 suosikkia



Ihana kesäkukkasesonki on päällä parhaillaan - niin kuin kaikki tiedämme. Tähän postaukseen olen listannut kymmenen kesäkukkasuosikkiani, koska kesä ja kukat RULES! Vuosittain kesäkukkien kanssa saa keksiä uutta ja hauskaa, joten tällaiselle luomisintoilijalle tällainen kukkainen materiaali on mitä parhainta.

Omat suosikkini ovat vuosien varrella hyvinkin lehdistyneet eli kukat eivät ole enää pääosassa, vaan lehdet ja nimenomaan niiden erilaiset muodot ja värit ja kasvien kasvutyyli. Seuraavassa siis kymmenen kesäkukkasuosikkiani:


EUKALYPTUS
Eukalyptus on kuulunut kesäkukkasuosikkeihini parin vuoden ajan. Sen lehdistön väri on mielestäni juuri nappi, ja bonus tulee ihanasta tuoksusta lehtiä koskettaessa. Lisäksi kasvuvauhti on huima, kun se on riittävän isossa ruukussa.


OLIIVIPUU
Oliivipuun ihanuutta ei tarvitse selitellä. Se vaan on niin SUPERkaunis ja erittäin helppo kesäkukka. Bonukset ropisee monivuotisuudesta. Itse talvetan oliivit kellarissa.


HORTENSIA
Siinä toinen, jonka ihanuus vain on niin erittäin jees - ja kaikki sen tietävät. Hortensia kukkii oikeassa paikassa koko kesän, vaihtaen vain kukintojen väriä kesän mittaan.


KUMMITUSPUU
Kummituspuita löytyy parhaiten syksyisin, mutta minä pidän siitä ehdottomasti kesäkukkana. Hentoinen, mutta silti vahva pensasmainen kasvutapa viehättää. Bonus myös sen monivuotisuudesta, ainakin kellarissa talvetettuna.


KORISTEAPILA
Oih ja voih! Täydellinen kesäkukka minun makuuni - koristeapila. Niiden kausi alkaa aikaisin ja ne kestävät kevään oikkuilevat säät ja kesän kuivuudet. Myös tätä talvetan kellarissa.


HOPEALEHTI
Hopealehti ei mielestäni ole vain hautausmaiden kukkaistutusten reunuskasvi, vaan täysiverinen kesäkukka ruukussa yksittäin istutettuna. Loistaa koko kesän, ja on todella upea ja pitkäikäinen maljakossa yksin tai muiden kukkien kanssa.


LANKAKÖYNNÖS
Lankaköynnös kuuluu myös jokavuotisiin must have-kesäkukkiin. Omalle kesäkukkaLOVElistalleni se on kuulunut ikuisuuden, ja jatkuu vaan! Bonus monivuotisuudesta.


RIIPPAORVOKKI
Riippaorvokkia jaksan hehkuttaa kerrasta toiseen. Täydellinen paikassa, jossa kukkaa katsellaan läheltä, koska siinä on paljon pieniä yksittäisiä kukkia. Talvehtii myöskin kellarissa, ei ole tosin aivan yhtä kaunis seuraavana vuonna.


MEHITÄHTI
Mehitähdistä tykkään ruukuissa hurjan paljon. Rajoitetussa kasvualustassa eivät rikkaruohot pääse häiritsemään, kuten kukkapenkissä, ja kasvi pääsee oikeuksiinsa täysillä. Lisäksi kukkavana on näyttävä. Myös monivuotinen.


LAVENTELI
Tähkälaventelia ei voi vaan vastustaa - se on aivan kesäkukkien parhaimmistoa. Onko ihanampaa tuoksua, kuin juuri pöyhitty laventeli? Eipä taida olla <3 Supermahtava monivuotinen kesäkukka.

Ja sitten. Olisi hauska kuulla mikä/mitkä kesäkukat ovat teidän suosikkejanne ja miksi. Kertokaa kommenteissa tai Instagramissa tägillä #kesäkukkaLOVE #kukkala. Lisäksi haastan bloggaajia mukaan jakamaan #kesäkukkaLOVEa: Rikkaruohoelämää, TohkeissaanPuutarhurin elämää, Versoja Vaahteramäeltä, Kotilaituri, Talossa no 23Hernepensaskujanne, Koti AurorassaKanelia ja kardemummaa, Arjen timanttejaPikkutalon elämää100% outdoor ja Retromoderni JA OIKEASTI kuka vaan voi napata haasteen itselleen, olkaa hyvät. Kertokaa yksi, viisi tai kymmenen suokkaria. Postauksen saa mielellään linkittää kommentteihin, niin sinne löytää täältä helposti.

Heinäkuun lopussa keräilen teidän suosikkejanne krediittien kera omaan postaukseen, joten let's spread some #kesäkukkaLOVE!

I love summer flowers, all plants in pots as a matter of fact. These ten summer lovelies are my definite favourites <3

/Sanna

Blogia voi seurata: FacebookInstagramPinterestBloglovin tai painamalla Lukijat-naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SaveSaveSaveSaveSaveSaveSaveSave
SHARE:

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Lasipulloleikot

On se vaan niin hienoa! Napsia leikkokukkia pihamaalta. Nämä eivät ole kylläkään omasta, vaan  anoppini puutarhasta. Suloisia vaaleanpunaisia sävyjä pioneja ja jaloangervoja kukkapenkistä sekä pelargoneja ruukusta. Lisäksi omalta pihalta muutama keijunkukan lehti ja kukkavarsi.

Luottolasipullot sekä tarjotin esille ja varret oikein mittaisiksi. Ja niin näyttävä, mutta hentoinen asetelma on valmis! 


Näillä kuvilla haluan toivotella leppoisaa sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa!

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig