tiistai 31. toukokuuta 2016

Roikkuvat pienet viherkasvit


Kaikki amppelit ja niiden variaatiot ovat supersuosittuja, mutta jos aika ja paikka ei ole sellaisen virittämiselle sovelias, voi trendiin lähteä mukaan pienemmällä panostuksella.


Jokunen pieni mehikasvi, kierrätyslasipurkkeja, metallilankaa, hiukan multaa ja ruukkusoraa. Niistä syntyy nopsasti pieni roikkuva viherkasvi. 


Tällaisen voi laittaa melkein minne vaan, mihin sen roikkumaan saa; naulakkoon, avainnaulakkoon, hyllyyn, hattuhyllyyn, ovenripaan, valaisimeen jne. Tai pöydälle sellaisenaan. Tarjottimella pienet viherkasviruukut näyttävät todella suloisilta. Ja nämähän käyvät sekä sisälle että ulos.

Ja miksei tällainen olisi kiva antaminen vaikka opettajille tai hoitajille?

I love small succulents in glass jars. Here I followed the hanging plant trend with these little ones.

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

lauantai 28. toukokuuta 2016

Mahtavia puuhia kasvimaalla


Kasvimaa on tänä keväänä ollut se asia, johon olen halunnut panostaa. Viime kevät ja kesä menivät huhtikuun vauvan kanssa maailmaa ihmetellessä, joten siinä ei hirveästi kerennyt syötäviä kasveja ajatella. Eipä sillä, että ylimääräistä aikaa olisi edelleenkään, mutta sen vähäisen olen koittanut häärätä kasvimaalla.


Olen vaihtanut osittain kasvulaatikoiden multaa, kärrännyt kompostia ja tehnyt kunnon harsokaaret. Ennemmin minulla on ollut mitä ihmeellisimpiä kehnoja harsovirityksiä, mutta nyt on kunnon kaaret.


Tein kaaret vesijohtoputkesta (12 mm, Wirsbo-PEX 12x2) ja kiinnitin ne porakoneella sähköjohtoklipsuilla (ruuvikiinnike kipsilevyyn, 14-18 mm, pyöreälle johdolle) laatikoiden sisäpuolelle. Tästä kaaret on helppo vain vetaista pois, kun harsoja ei enää tarvita. Näppärää - ainakin toivon niin!


Olen kylvänyt oikeastaan kaikki siemenet ja laittanut lähes kaikki taimet maihin, myös mm. myrskikurpitsan taimet. Voi kuinka toivon saavani omia myskikurpitsoita syksyllä! Toissavuonna onnisti, viime kesänä ei.


Multana istutuslaatikoissa olen käyttänyt GreenCaren luomulannoitettua puutarhamultaa*. Se on ollut minulla käytössä monena vuotena, ja olen ollut varsin tyytyväinen. Tänä vuonna sain sitä blogiyhteistyön merkeissä. Puutarhanlaittajaa ilahduttaa ehkä kaikista eniten iso lavallinen multaa omassa pihassa kauden alussa, joten iso kiitos GreenCarelle!


Kasvimaahan sai viime keväänä pergolan ympärilleen. Se tuo mahtavasti korkeutta ja jämäkkyyttä muuten hyvin flättiin ja pieneen pihaan. Pergola tekee kasvimaasta kuin oman huoneen kasvihuoneen kyljessä.


Kasvulaatikoiden kaarien päälle laitetut harsot olen puntannut paikoilleen puisilla vanhoilla pyykkipojilla. Sain ne sattumalta tietämättä mitä niillä tekisin, mutta voi pojat, kuinka iloinen niistä olen! Ihan täydelliset tähän hommaan, ja vieläpä kauniit.


Kiinnitin kasvihuoneen varasto-osan seinään puisen laatikon hyllyksi ja viereen vanhan sipulilaatikon, johon saa puutarhan pientyökaluja roikkumaan. Vanha lankkupenkki, joka oli viime kesänä terassilla ja tänä keväänä Kevätmessuilla, siirtyi nyt kasvimaan kylkeen. 


Sain Fiskarsilta keväällä kokeiluun alumiinivartiset Light talikon ja pistolapion*, ja kyllä, I LIKE! Nämä ovat niin höyhenenkevyet, sirot, näppärän kokoiset ja kauniitkin vielä, että ne pääsivät paraatipaikalle. Siitä ne on helppo napata seinältä kasvimaatöihin mukaan.



* Puutarhamulta saatu GreenCarelta blogiyhteistyön merkeissä.
** Light lapio ja talikko saatu Fiskarsilta blogiyhteistyön merkeissä.

I've been working on the garden plot lately. Almost all the seeds and seedlings are ready to grow!

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Superhot kilpipiilea


Yksi tämän hetken trendikkäimmistä viherkasveista on ehdottomasti kilpipiilea (Pilea peperomioides). En yhtään ihmettele, että siitä on tullut niin hot. Se on suloinen kuin mikä, paksulehtisenä kasvina helppo ja tekee kaiken huipuksi pienokaisia juurelleen.




Siirsin kasvit isompiin ruukkuihin ja samalla irrottelin pieniä alkuja vesipulloihin. Miten suloisia ne ovatkaan?

Laitoin kasvit eteisen lipaston päälle. Mukaan muutama vanha kasviokuva, kirjoja, lumipalloheisin oksa ja voila! Vihreä kokonaisuus on valmis.


One of the trendiest plant at the moment must be Chinese money plant. I understand that completely, it's super cute, easy and makes lovely little babies. Ooh, what a stunner!

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

lauantai 21. toukokuuta 2016

Oho - miten tässä näin kävi?

Puutarhamyymälät ovat minulle kuin karkkikauppoja. I can't hold myself! Kaikki lähti liikkeelle mustasta petuniasta, syytän sitä. Sen kaveriksi täytyi saada tummalehtinen bataatti, pronssisara vaan huusi päästä mukaan, kaveriksi vähän hopealehteä ja valkoisia kukkia. Huh huh! Erittäin erikoinen yhdistelmä. Melkein nauratti, kun kotiin pääsin, kuinka tässä näin kävi?


Mutta siis, rakastan kukkia, eihän sitä voi kiistämään käydä. Halusin tänä vuonna tehdä myös sekaistutuksia, koska viime vuonna minulla oli vain yhtä lajia per ruukku. Keräilinkin nyt siis silmää miellyttäviä kasveja puutarhamyymäläkierroksellani. Harvoin minulla on itselle tehdessäni täysin selkeää suunnitelmaa mukana, mutta suuntaviivoja kyllä. Pari korkeaa, pari alaspäin kasvavaa, heiniä tuomaan keveyttä ja ehdottomasti eri väristen lehtien tuomaa kontrastia. Mutta, että näin villiä?


Ruukkuihin päätyi:
vasemmalla: pronssisara (Carex comans 'Bronze Form'), hopeavillakko (Senecio cineraria) ja peruspelargoni (Pelargonium)
keskellä: musta petunia, hopeinen kurry-yrtti eli italianolkikukka (Helichrysum italicum) ja arabiansulkahirssi (Pennisetum setaceum)
oikealla: hämähäkkikukka (Cleome hassleriana), höyhenheinä (Stipa teinufolia), koristebataatti (Ipomoea batatas), valkoinen verbena eli rautayrtti (Verbena) ja huopaitulehti (Kalanchoë beharensis).



Kaikista suurimman sykähdyksen sai sydämessä aikaiseksi tämä komeus, mehipuu (Aeonium arboreum). (Eikö tämä mehipuu ole, myytiin nimittäin mehiruusukkeena (Echeveria)?) Toivon hänelle erittäin pitkää ikää :)







Muutamia vinkkejä comboistutuksiin:
- lähde liikkeelle jostain kasvista, väristä, väriyhdistelmästä, ruukusta, tunnelmasta, kuvasta jne
- eri värisillä lehdillä on hauska leikitellä
- kasvien erilaiset kasvutavat ja -muodot täydentävät toisiaan
- mieti korkeat/matalat/riippuvat sekä iso- ja pienilehtiset
- muista heinät - niillä saa keveyttä
- voit hyvin yhdistellä kesäkukkia, perennoja, pieniä puita ja useita huonekasveja
- muista riittävän iso ruukku - kosteus pysyy kauemmin, joten sitä on helpompi kastella
- hyvä multa on tärkeää, itse käytin tänä vuonna Green Caren kesäkukkamultaa
- kesäkukkaistutuksissa luovuuden voi päästää täysin valloilleen
- ja seuraavana vuonna taas jotain ihan uutta
- and remember to have fun!




Viime vuonna sisäänkäynnissä oli hyvin harmaapainotteista, tänä vuonna tällaista. Kesäkukissa saa vuosittain luoda ja kokeilla uutta, jännää ja mielenkiintoista. Ja se niissä niin hauskaa onkin!

I created quite a surprising mix of summer flowers this year. Colour combination of white, bronze, blackish, green and silver may not be the most common combo :) 

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

tiistai 17. toukokuuta 2016

Pieni hetki...




Hetki terassin pöydän ääressä. Ihana keväinen puutarhalehti ja talossa hiljaisuus. Yritän relata ja hetken vain olla. Miten vaikeaa se onkaan, kun niin moni asia pihalla odottaa tekijäänsä. Mutta yritän...

Ihania kasveja, ruukkuja, pulloja pöytä pullollaan. Näissä asioissa silmä lepää, ja mieli rauhoittuu.


Päärynäpuu kukkii aivan todella upeasti, ja maltoin ottaa pienen oksan maljakkoon. Millään pieni puuni ei kuitenkaan jaksaisi vielä kantaa satapäin päärynöitä.


Pienin ja trendikkäin kesäkukkani, neidonhiuspuu (Ginkgo biloba).


Tällaisia pieniä hetkiä haluan vaalia, ja opetella relaamaan. Rentoja puutarhapäiviä sinnekin <3

The moment <3

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Versoo-kevätmarkkinoiden tunnelmapaloja


Helsingissä järjestettiin Tukkutorin Teurastamon alueella eilen ensimmäistä kertaa Versoo-kevätmarkkinat. Paikka on juuri hyvä tällaiselle kaupunkilaiselle puutarhahäppeningille. Toivonkin, että tämä saa jatkoa, ja kehittyy pääkaupunkiseudulla asuvalle puutarhakansalle mukavaksi must-kevättapahtumaksi. Ajankohta on hyvä, joten sieltä voi oikeasti tehdä hankintoja ja vieläpä kotimaisilta tuottajilta. 



Paikalla oli mm. yrtti-, vihannestaimien ja kesäkukkien myyjiä. Sieltä löytyi myös erikoisperunoita, ihania tuoksupelargoneja (mm. männyn- ja muskotintuoksuisia), puutarhatuotteita ja -välineistöä, siellä pääsi maistelemaan vihersmoothieita  ja sai istuttaa lehtikaalia ja kesäkukkia. Tapahtuma oli siis tekemistä, näkemistä, neuvoja ja hankintoja kivassa ympäristössä!










Kaiken kaikkiaan kiva tapahtuma, jolle odotan jo jatkoa!

Yesterday I visited Versoo spring market in Helsinki's Teurastamo area. The happening was held for the first time. 

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig