keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kasvimaan kulmilla


Voiko sitä hehkuttaa liikaa, kuinka paljon tykkään puutarhuroinnista? Mikä siinä onkin, että se on niin mukavaa? Mikä saa ihmisen ylipäätään nauttimaan tällaisesta hommasta? Vaikka kaikki ei (todellakaan) aina mene niin kuin olisi toivonut ja aikaakin se vie.


Yksi asia mikä nyt ilahduttaa on kasvimaa/kasvihuonekompleksi. Kesä on ollut kasvimaalle hieman haastava, mutta näillä mennään.


Keittiöpuutarha ei todellakaan ole enää kauneimmillaan, ja vaikka se häiritsee silmää, niin sitäkin tärkeämpää on, että sieltä  tulee satoa. Pienet kädet suuntaavat herneille ja porkkanoille ja yhdessä ihmetellään kuinka kimalaiset viihtyvät kurpitsan kukilla.


Lehtikaalta on tullut riittämiin. Riivityt kaalipuut näyttävät kyllä minun silmääni todella kauniilta! Viime syksynä nostin kasvimaalta yhden "kaalipuun" ruukkuun ja voi että kuinka siitä nautin. Niin hieno se oli!


Pelargonifarmi on tällä hetkellä kasvihuoneen kyljessä, mutta suora aurinko, tuuli ja vesisade ei oikein tee niille hyvää. Pienessä varjossa ja suojassa on parempi tai vaikka kasvihuoneessa.

Tällaisin sekalaisin ajatuksin tähän keskiviikkoon. Ihanaa päivää ja viikon jatkoa. Minä siirryn kohta Lepaalle puutarhanäyttelyyn, joten loppuviikosta kaiketi luvassa mm. uusia kesäkukkatuulia.  

This summer hasn't been the best for my kitchen garden. But I'm not going to worry about it, it's been good enough.

/Sanna

Blogia voi seurata: FacebookInstagramPinterestBloglovin tai painamalla Lukijat-naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

14 kommenttia

  1. Mietimme ystävän kanssa ihan samoja mietteitä ajellessamme avoimiin puutarhoihin, mikä tässä tarhailussa on niin koukuttavaa! Hyvä idea siirtää lehtikaali ruukkuun, onpahan sato turvattu pidemmälle syksyyn eikä rusakot pääse herkuttelemaan sillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koukuttavaa ja ihanaa se on, vaikka niin kai se mikä vaan asia on, kun johonkin hurahtaa täysin..

      Poista
  2. Ihanalta ja viihtyisältä näyttää. Ja tuo musta iso tarjotin <3

    Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos! Tuo musta tarjotin on Clas Ohlsonilta.

      Poista
  3. Ihana tuo lehtikaali! Lepaalla en ole koskaan käynyt, mutta nyt on harkinnassa.

    VastaaPoista
  4. Hyvin kauniilta näyttää nytkin. Onkos tuo kirjavalehtinen Mrs Pollock pelargonifarmilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se pelargoni voi hyvinkin olla Mrs Pollock, en ole ollut lajikkeesta perillä, mutta hyvä veikkaus.

      Poista
  5. Kyllä tuolla sinun kasvimaallasi kelpaakin tarhuroida! :D silmä lepää noissa kuvissa. :)

    VastaaPoista
  6. Hyvä tunnelma ja kaunista katseltavaa. Pihapuuhat ja kasvien kanssa vietetyt hetket ovat todellista laatuaikaa. Silti ihmettelen, miksi omalla kohdalla kevät on huomattavasti touhukkaampaa ja uteliaampaa aikaa kuin syksy. Jokin vaan muuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät on oma lukunsa. Kaikki tuntuu niin mahtavan tuoreelta ja uudelta pitkän pimeän talven jälkeen. Syksyllä kaikkeen on jo niin tottunut, ettei ihan kaikki saa sydäntä sykkyrälle..

      Poista
  7. Kaunis sun kasvimaa! Mulla on myös suunnitteilla tuollainen raudoitusverkkoaidanne sen ympärille. Ollut jo kauan, mutta putää pehmitellä tuota miestä rakentamaan se.. Vie aikansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näinhän se on, että oma aikansa siihen suunnitteluun menee.... :) Tuo mun häkkyräni on ihan toimiva, mutta vähän kookkaampi se sais joka suuntaan olla!

      Poista

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig