lauantai 26. maaliskuuta 2016

#blogisitarina



Sain haasteen kertoa oman blogini tarinan Arjen timantteja -blogista. Joten täältä pesee! Kiitos Anu haasteesta.

Kukkalan tarina ulottuu vuoteen 2010, jolloin olin ensimmäisen lapseni kanssa äitiysvapaalla. Olin löytänyt blogimaailman jokin aika sitten, ja inspiroitunut kovasti. Halusin itsekin toteuttaa jotain täysin omaa, ja siemen Kukkalalle oli kylvetty.


En silloin kuitenkaan päässyt hommassa alkua pidemmälle ja selkeä ajatus puuttui. Kun rutiinia ei ollut, töihinpaluun, omakotitalon rakentamisen ja kaiken muun lisäksi blogi ei käynyt montaakaan kertaa mielessä. Meni vuosi jos toinenkin, ja olin toisen lapseni kanssa äitiysvapaalla. Siinä vauvanhoidon lomassa sain taas loistoidean, että mitäpä jos... Silloin tiesin heti, että Kukkala on hyvin kukkapainotteinen sisustusblogi ja sisustuspainotteinen puutarhablogi. Kaksi minua mahanpohjaa myöden inspiroivaa asiaa yhdistettynä. Ehkä vähän sekavaa, mutta se tuntuu omalta!


Ja sillä on menty nyt sitten kaksi vuotta. Luovana ihmisenä on mahtavaa, että on aivan oma kanava itsensä toteuttamiseen. Nautin tästä suunnattomasti - homma tuntuu hyvin omalta ja kivalta, vaikka aikaa tähän voisi olla enemmänkin. Erityisen hauskaa tämä on kyllä sen ansiosta, että minulla on niin loistavia lukijoita! Kerta toisensa jälkeen on mahtavaa vastailla teidän kommentteihin, nähdä laikkauksia ja olla yhteydessä. KIITOS aivan jokaiselle!

Kukkala-blog seed was sown many years ago. Although then I didn't have enough time and the idea was missing. But, two years ago, I got a clear idea that Kukkala is a gardening blog with an interior decoration twist and an interior blog which is filled with flowers and plants. A little bit messy, but  hey, that's me! At the moment I really love doing this. Hope you enjoy it too!

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

21 kommenttia

  1. Kiva tarina ja blogisi on ihanan omanlainen ♥ Sopiva sekoitus kukkia, tyyliä ja sisustusta makuuni. Ja hyvää tahtia olet ehtinyt postailla. Tykkään kovasti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you sweet! Sinä olet Kati sellainen blogimentori, että sinua on kiittäminen monessa asiassa <3

      Poista
  2. Mielenkiintoisen haasteen olet saanut. Jokaisen blogin takaa löytyy jokin tarina. Kiitos että kerroit omasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä :) Tällaisia tarinoita blogien takaa on tosi hauska lukea!

      Poista
  3. Yes, I do :)
    The flowers are amazing. I love the colour.
    Happy easter!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happy to hear - thank you!
      Happy Easter to you as well!!

      Poista
  4. Sinulla on kyllä niin mielettömän kaunis blogi, täällä käy ilolla! Itselläkin sama haaste odottelee, pitääkin pistää vastaus vireille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa kuulla! Mahtavaa, kun vierailet ja kommentoit <3

      Poista
  5. Huikean kauniin ja inspiroivan blogin olet kahdessa vuodessa rakentanut!<3 Upeita kuvia ja ihania ideoita, oikein harmittaa, että löysin blogisi vasta pari kuukautta sitten!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin superkivaa, että olet löytänyt! Ja jaksat kommentoida :)

      Poista
  6. Tosi kaunis blogi kyllä. Tykkään todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos - ihanaa kuulla <3 Mahtavaa, kun olet tänne löytänyt!

      Poista
  7. Ihanaa että aloitit uudelleen! Blogisi on yksi ihanimmista!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katri! Sun valokuvat on niin mielettömiä, että koitan ottaa oppia sinulta :)

      Poista
  8. Kiva kun lähdit mukaan - oli mukava kuulla tarina Kukkalan takaa. Blogisi on tosiaan ihan omanlaisensa. Ihana ja täynnä kauneutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Anu! Ja kiitos haasteesta, tuli kirjoitettua vähän muutakin kuin kukkaa :)

      Poista
  9. Kukkala on todellakin ihan omanlaisensa todella kaunis blogi <3. Kiva, kun jaoit blogisi tarinan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Tuija! Haluankin pitää sen kauneuteen ja keveisiin asioihin keskittyvänä, jonne maailman myllerrykset ei yllä.

      Poista
  10. Mikä ihana blogi sinulla onkaan! Kiitos Valkoisen Harmajan Suvin, löysin blogisi. Olen itsekin aivan kukka- ja puutarhahöperö, ja odottelen kesän tuloa jo kovasti. Täältä löytyy valtavasti insipiraatiota! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka hauskaa kuulla! Ja lämpimästi tervetuloa!

      Kevät on niin mahtavasti vauhdissa, että kesäkin on täällä tuossa tuokiossa <3

      Poista
  11. Hei
    Onneksi on Kukkala!
    T. Raili

    VastaaPoista

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig