keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Tyylikkäitä koristekurpitsoja

Oi wau! Näistä koristekurpitsoista tykkään. Osan olen saanut, osa on omalta maalta. Niissä on raikkaan ja tumman vihreitä ja haalean keltaisia sävyjä, ja mukavia muotoja. Kaukana on oranssit väripallerot näistä tyylilyyleistä! Kurpitsoista tulee kyllä heti hyvin syksyinen fiilis. Ehkä se sopii näin syyskuun viimeiselle päivälle..


Laitoin pariin betoniastiaan harmaita kasveja, ja tungin niiden väliin noita tyylikkäitä möykkyjä. Taisinpa luulla tällä kertaa, että enemmän on enemmän. 


Sen pidemmittä puheitta tällä kertaa, toivottelen hyvää kuun viimeistä päivää sinne ruutujen toiselle puolelle!

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

lauantai 26. syyskuuta 2015

Pihalta pöytään - pinjansiemenpavut


Sainpa ajatuksen. Vaikka en olekaan ruoka-asiantuntija, enkä -kuvaaja, hyvästä ruuasta pidän, ja paljon. Ja hyvän ruuan valmistamisesta. Oman sadon kasvatukseen liittyy olennaisesti pihan antimien laittaminen ruuaksi asti. Sen syömisessä on eittämättä oma erityinen hohtonsa. Postailen tänne jatkossa joitakin reseptejä, joiden valmistuksessa on käytetty pihan kasvatuksia. Ja tämä siksi, koska reseptien jakaminen on AINA mukavaa. Ruokablogia tästä ei ole mitenkään päin tulossa, mutta on sujuva jatkumo rakkaudelleni puutarha-asioihin.



Pavut ovat yksi kasvimaasuosikeistani. Kasvimaan köynnöstäville kasveille rakennettiin tänä keväänä korkea pergola, joten pavuilla on ollut nyt hyvä ja tukeva tuki kasvaa. Parin kesän kokemuksen perusteella ne ovat hyvin helppoja kasvatettavia. Nyt kasvatuksessa on ollut salkopapu 'Blue Lake'.

Näihin pinjansiemenillä maustettuihin papuihin iskee himo, voisin syödä niitä ihan loputtomiin. Ihana lisuke mille vaan ruualle, tai pelkälleen. Resepti on Valion. Kuvissa vilahteleva tinekhomen keittiöpyyhe on keittiötarvikeihastukseni juuri nyt. Olen ostanut sen espoolaisesta Cafe Lattesta.

Pinjansiemenpavut
150 g papuja
1/2 dl pinjansiemeniä
20 g voita

Keitä papuja n. 5 minuuttia. Rouhi pinjansiemeniä halutessasi, ja paahda ne pannulla kullanruskeiksi. Sulata voi joukkoon. Lisää valutetut pavut. Tarjoile lisukkeena esimerkiksi kalan tai kanan kanssa, tai nauti sellaisenaan tai vaikka osana salaattia.




/Sanna

#pihaltapöytään

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

perjantai 25. syyskuuta 2015

Perjantaikukat - sinisarjan siemenkodat


Kyllä kukkien saaminen on vaan luksusta. Joka kerta se tuntuu yhtä erityiseltä. Tämän kimpun sain visuaalisesti lahjakkailta ja tyylini hyvin tuntevilta työkavereilta. Tykkään ihan hirmuisesti noista tummista sinisarjan (Agapanthus) siemenkodista. Ei sen aina tarvitse kukkivaa kukkaa olla! On upeaa, kun syksyisissä kimpuissa tuodaan vuodenaika kunnolla esille siemenkotineen ja sävyineen.


Tähän sinisarjasiemenkotakimppuun on sidottu kaveriksi peikonlehden lehtiä eri tasoihin. Se antaa kimpulle freesin ilmeen, kun lehdet ovat ikään kuin osana kimppua, eivät vain pohja kukille.


Tässä on käytetty:
- 10 x jo kukkinutta sinisarjaa
- 10 x peikonlehden lehtiä

Ai jai! Ihana, vai mitä? Näitä katsellessa sopii ottaa viikonloppu ilolla vastaan. Have a nice one!

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Syksyinen, mutta freesi istutus


Intouduin pitkästä aikaa tekemään sekaistutuksen ulkokasveista. Olipas virkistävää luoda uutta! Toisinaan suunnittelen asetelmat hyvin huolella etukäteen, ja kerään ostopaikassa vain tarvekasvit. Idea voi kummuta astiasta, inspiroivasta värimaailmasta, metsästä poimitusta oksasta, you name it! Joskus saan idean vasta myymälässä esimerkiksi kasvista, jonka ympärille kehitän muuta. Joskus idea puuttuu totaalisesti, ja varsinkin silloin kaipaan inspistä myymälässä. On voimaannuttavaa inspiroitua oikein kunnolla!!


Tämä kasvikokonaisuus syntyi pyöriessäni Espoon Plantagenissa. Minulla oli valmiina pyöreä, matala sinkkiastia, ja etsin siihen harmahtavaa sävymaailmaa. Kun näin hernesypressin (Chamaecypris pisifera 'Boulevard') ja kummituspuun (Corokia), tiesin heti mille linjalle lähdetään. Harmaata, vihreää ja kevyttä thank you. Mukaan vielä hopealanka (Calocephalus brownii) ja valkokukkainen syklaami (Cyclamen persicum). Syklaami tuo jykevyyttä muuten hyvin ilmavaan ja hörhöilevään kokonaisuuteen.



Halusin tähän istutukseen mukaan kakuista tutun viiri-/lippunauhaviritelmän. Suhautin kepit mustiksi, sidoin narun niiden väliin, ja laitoin nukkapähkämön lehtiä siihen roikkumaan. Tällaiseen kävisi hienosti vaikka koivun tai vaahteran pienet, keltaiset lehdet. Syksyn tuulta tuollainen viritys ei taida kestää, mutta tämä freesi istutus onkin terassilla.

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

maanantai 21. syyskuuta 2015

Hopealanka sisällä x 4


Hopealankojen (Calocephalus brownii) eleetön olemus valloittaa. Ne ovat ulkotilojen lisäksi löytäneet tiensä myös sisälle. Näitä syyskasveja myydään yleensä hyvin tiiviskasvuisena, mutta joskus niitä näkee harvempana ja pidemmillä lonkeroilla. Se onkin innoittanut minut kokeilemaan hopealankaa sisäruukkukasvin lisäksi myös "leikkokukkana". 


Hopealanka sopii mielestäni monenlaiseen sisustukseen ja erilaisiin ruukkuihin modernista valkoisesta kulahtaneeseen terrakottaan. Yksi todella käyttökelpoinen on uashmaman pussukka eri väreissään tai ruukun ympärille voi kietaista kivan paperin. Hopealankaa kannattaa kastella tasaisesti, mutta liiallista märkyyttä välttäen. Sisällä se menee tuoreen näköisenä muutamia viikkoja. Versot alkavat kuivua alhaalta päin, jolloin ne menettävät hohtonsa. Senkin jälkeen, kun versot ovat jo kuivuneet, kasvi näyttää edelleen hauskalta. Kuivuneita rankoja voi käyttää vaikka erilaisiin jouluisiin askarteluihin. Yksi tosi kiva idea on laittaa ne isoon lasiseen astiaan valoketjun kanssa.


Pidempiä versoja voi käyttää ikään kuin normi leikkokukkien tapaan, joko yksin tai yhdistettynä joihinkin muihin leikkokukkiin tai -vihreisiin. Tässä olen napsinut versoja ruukusta ja laittanut ne erilaisiin fiinimpiin juomalaseihin ihan vain pelkälleen. Tällainen koristelu voisi olla hauska vaikka Halloween-pippaloihin.


Olen tässä syksyn mittaan kokeillut myös hopealangan versojen pikkupätkiä veteen upotettuna. Silloin ei haittaa vaikka versot olisivat lyhyitäkin, koska ne menevät täysin huppeluksiin. Näin ne menevät hyvänä parisen viikkoa, vesi kannattaa välillä toki vaihtaa. Mukaan voisi laittaa jotain koristeitakin, vaikka helmiä.

Hopealanka menee siis sisäkasvinakin, mutta mikään koko syksyn kasvi se ei ole. Äärimmäisen kaunis se kuitenkin on, niin kauan kuin ihanuutta kestää ♥ 

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

perjantai 18. syyskuuta 2015

Perjantaikukat - mansikan rönsyt


Pyörin kasvimaalla ja totesin, että onpas mansikan rönsyt venahtaneet. Mitäs noille tekisi? Mansikkamaa pitäisi siirtää joo, mutta kun ne rönsyt on niin kauniita. Eipä siinä muu auttanut kuin muutamat pitkulat irti ja kiikutus sisälle. Malliltaan rönsyt sopivat esimerkiksi pyöreään pallomaljakkoon tai pikkukuppeihin valumaan eri suuntiin. Valitsin kuitenkin tällä kertaa monikäyttöisen matalan maljan.


Tässä on käytetty:
- mansikan rönsyjä
- Ikean Blomster-kulho

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

BLACK - luottovärini


Maalifirma Tikkurilalla on sosiaalisessa mediassa meneillään kampanja, jossa sisustajia kannustetaan jakamaan Instagramissa tai Facebookissa kuvia siitä, kuinka kotia maustetaan mustalla. Minähän tästä innostuin mustan ystävänä jopa niin paljon, että napsin kuvia yhden sijasta 12.


Kolme vuotta sitten muutettuamme avohyllyt saivat mustan pinnan, ja saman käsittelyn koki keväällä ennen valkoinen mauste-/tilpehöörikaappi. Keittiössä on myös mustavalkoraidallinen tapetti. Lisäksi väriä on mm. kodinkoneissa, pyyhkeissä, patalapuissa, ruukuissa, astioissa ja nahkavetimissä. 

Olohuoneessa mustaa on hyllyissä, seinälautasissa, ruukuissa, lyhdyssä ja printeissä. Huoneen päätyseinän maalaamista suunnittelen vihertävänharmaanbeigestä johonkin muuhun, mutta en ole vielä saanut lopullista ahaa-elämystä.. Musta on yksi vaihtoehto :) 



Työhuoneessa mustaa on pöydässä, hyllyissä, ruukuissa, paperikoteloissa ja printeissä. Tapetti on myös harmaavalkomustakuvioinen.


Makkarissa musta vilahtelee mm. virkatussa matossa, yöpöydissä, koreissa, lakanoissa ja päätyseinän tapettikollaasissa.

Uuh, onkohan tuota väriä liikaa? Lista ainakin on pitkä. En kuitenkaan koe mustaa väriä synkkänä, niin kuin monet. Se on ollut ja on edelleen luottovärini, niin sisustuksessa kuin vaatteissakin.

Mites te, mitä viboja musta teissä aiheuttaa? Löytyykö sisustuksesta?

/Sanna

Kamppisaika 30.9. saakka.
#mustatuntuu #tikkurila

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

lauantai 12. syyskuuta 2015

Vihertävää Habitaressa


Kävinhän siellä Habitaressa minäkin pyörähtämässä. Ohessa muutama kuva kasvilasit päässä kuvattuna jälleen kerran. Jonkin verran vihreää osastoilla näkyi. Enemmänkin voisi olla, jos minulta kysytään :) Viherkasvit kun ovat äärimmäisen trendikkäitä juuri nyt. Jopa Signals-vainunäyttely - joka esittelee tulevaisuuden trendejä ja heikkoja signaaleja - oli nostannut ne esille: "Viherkasvit puhdistavat ilmaa ja tuovat lämpöä sisustukseen".


Framille olivat päässeet ne perinteiset viherkasvit; peikonlehti, rahapuu ja kaktukset totta kai. Mutta myös hieman kokeilevampaa vihreää oli esillä. Vai miltä kuulostaisi sammalmatto? Joo, hieman ehkä epäkäytännöllinen, mutta ah, niin kaunis :)


Japaninvaahterat ovat nyt todellisia must have -kasveja, niin messuosastoilla kuin puutarhassa. Ne ovatkin todella tyylikkäitä ja kauniita, ja kuuluvat myös minun aivan ehdottomiin lemppareihini!


Marimekon osastolla oli käytetty sisä- ja kausikasveja, perennoja sekä heiniä sulassa sovussa samassa "astiassa". Osa laatikoista oli kivasti nostettu seinälle, jolloin ne olivat todellinen osaston eye cather! Tykkäsin! 

/Sanna
SHARE:

perjantai 11. syyskuuta 2015

Perjantaikukat - harmaata ja pehmeää


Yksi puutarhani suosikkikasveista on tämän viikonlopun kukka-asetelman päätähti! Ihanan pehmeät nukkapähkämön (Stachys byzantina) lehdet miellyttävät minua harmaanvihreällä värityksellään. Lampaankorvaksikin tätä koskettelemaan kutsuvaa kasvia kutsutaan (englanniksi lamb's ear), enkä ihmettele kyllä miksi. Ihana tapaus penkissä ja maljakossa! Isojen lehtien lisäksi keveyttä tähän halusin tuoda sininatan korsilla.


Tässä on käytetty:
- nippu nukkapähkämön lehtiä
- nippu sininatan korsia
- viisi Piltti-purkkia
- kuvioitu lautanen

Ihanaa viikonloppusäätä luvattu! Pihalle siis lompsis.

/Sanna 
SHARE:

torstai 10. syyskuuta 2015

Pienet kasvit betonilautasella


Oi joi! Olin haaveillut pitkään betonisesta lautasesta. Suunnittelin, että teen itse, kun missään rouhean romanttista, käsityönjälkeä omaavaa tapausta ei tullut vastaan. Suunnitelma itsetehdystä ei ole kuitenkaan toteutunut vuosien varrella, mutta no worries enää, löysin kesällä täydellisen BlåVillan valikoimista.


Tällä hetkellä lautasella komeilee kaksi mehiruusuketta (Echeveria) ja pitsi-itulehti (Kalanchoë daigremontiana). Pienemmät kasvit olen istuttanut tuikkukuppeihin ja ison mehiruusukkeen maljakkoon. Edelleen vaan tykkään siitä, kun multa ja juuret näkyvät. Tuon pitsi-itulehden lehdissä kasvaa muuten pienen pieniä vauvapitsi-itulehtiä. Äitikasvi tiputtelee ne pöydälle, josta minä ne sitten nostelen mullan pinnalle kasvamaan. 


Miten super tuo lautanen onkaan laittaa pieniä kasveja esille! Olin jo suunnitellut asetelman mielessäni ennen kuin lautasen löysin, joten oli ihanaa päästä se toteuttamaan. Menisipä lautanen mageesti myös vaikka salaattikulhon alla kattauksessa tai kynttilänalusena.


/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

maanantai 7. syyskuuta 2015

String-hyllyllä



Nappasin pari kuvaa omasta String-hyllystäni. Tämä hylly kyllä pakottaa visuaalisesta maailmasta ammentavaa naisihmistä kasaamaan erilaisia asetelmia tasoilleen. Hylly on todellinen monen ilmeen tapaus, koska eri väreillä, hyllykorkeuksien muunteluilla ja sisusteilla, siitä saa juuri omaan silmään sopivan. Itse olen pehmentänyt sen varsin modernia ilmettä karheilla betoniruukuilla ja pienillä marokkolaisilla vivahteilla. 


Hyllylläni on tietenkin vihreää, mitäpä muutakaan :) Mutta helpolla tavalla. Vähällä hoidolla pärjäävät kasvit; pylvästyräkki, aloe ja jokin pallokaktus sekä muutama lankaköynnöksen oksa, sopivat tasoille varsin mainiosti. Piikikkään kaktuksen neulat ovat suojassa korkealla lasikuvun alla, ettei vaan vahingossakaan pienet sormet saisi reikiä.


Löytyykö teiltä String tai jokin muu "asetelmahylly"?

/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

perjantai 4. syyskuuta 2015

Perjantaikukat - peikonlehden lehdet

Yksinkertainen on kaunista - tai miellyttää ainakin minun silmääni! Kaksi peikonlehden lehteä, maljakko ja betonilaatta. That's it and ready to go!


Tässä on käytetty:
- tinekhomen pieni maljakko
- tinekhomen betonilaatta
- kaksi peikonlehden lehteä

Happy weekend!
/Sanna

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig