torstai 10. syyskuuta 2015

Pienet kasvit betonilautasella


Oi joi! Olin haaveillut pitkään betonisesta lautasesta. Suunnittelin, että teen itse, kun missään rouhean romanttista, käsityönjälkeä omaavaa tapausta ei tullut vastaan. Suunnitelma itsetehdystä ei ole kuitenkaan toteutunut vuosien varrella, mutta no worries enää, löysin kesällä täydellisen BlåVillan valikoimista.


Tällä hetkellä lautasella komeilee kaksi mehiruusuketta (Echeveria) ja pitsi-itulehti (Kalanchoë daigremontiana). Pienemmät kasvit olen istuttanut tuikkukuppeihin ja ison mehiruusukkeen maljakkoon. Edelleen vaan tykkään siitä, kun multa ja juuret näkyvät. Tuon pitsi-itulehden lehdissä kasvaa muuten pienen pieniä vauvapitsi-itulehtiä. Äitikasvi tiputtelee ne pöydälle, josta minä ne sitten nostelen mullan pinnalle kasvamaan. 


Miten super tuo lautanen onkaan laittaa pieniä kasveja esille! Olin jo suunnitellut asetelman mielessäni ennen kuin lautasen löysin, joten oli ihanaa päästä se toteuttamaan. Menisipä lautanen mageesti myös vaikka salaattikulhon alla kattauksessa tai kynttilänalusena.


/Sanna

Blogia voi seurata: BloglovinFacebookInstagramPinterest tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

8 kommenttia

  1. Täällä uusi betonifani ja betonikurssin käynyt ihastelee tuota lautasta! Kaunis! :) Vihreä sopii tuohon rouheuteen aika hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä haaveilen minäkin kurssista, kun itse en työhön näköjään saa ruvettua. Mukavaa puuhaa aivan varmasti!

      Poista
  2. Mäkin olen noita Blåvillan betonijuttuja, varsinkin just tota lautasta, ihastellut facebookin puolella. Tosi kaunis! Oliko kovin kallis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan superkaunis - jotain 40 hujakoilla... Mutta taitaapa siitä olla iloa vuosiksi eteenpäin :)

      Poista
  3. Mua harmittaa joka kerta, kun katson sun kuvia, se etten itse jaksanut raahata. Myönnän myös rajallisuuteni voima-asioissa. Kasveja oli jo kertynyt niin paljon, että lautanen ei olisi mennyt enää.

    Mä olen myös ihastunut noihin mehikasveihin. Ihan parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi! Kyllä sä vielä aivan varmasti mahiksen saat. Ajattele miten hieno asetelma tuohon syntyy jouluksi hyasinteista... :) Näyttävät muuten olevan Sisustusbloggajien kirppikselle/myyjäisissä vkl, vink vink!

      Poista

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig