maanantai 24. elokuuta 2015

Kasvihuoneesta tulee karkkeja

Kasvihuoneen asukit ovat nauttineet olostaan ja elostaan siitä lähtien kun helteet saapuivat. Siihen saakka kasvit kyllä kasvoivat joo, mutta vaivalloisesti. Nyt kaikki rehottaa ja tomaatit kypsyvät! 



Jokainen kasvihuoneen omistaja tietää miten superia on hiippailla omaan viherkeitaaseen hakemaan omia herkkuja. Tähän aikaan vuodesta tuleekin todella helposti syötyä riittävä määrä vihreää. Muistutusta ei tarvita :) Tuon "Eat your greens" -sivun olen joskus repäissyt Living etc -lehdestä, ja se sopii täydellisesti kasvihuoneeseen, koska tomaatit ja kurkut maistuvat tällä hetkellä vähintäänkin karkeilta!





Ja ne tomaatit! Ai että, niitä tulee juuri nyt! On mm. punaista, keltaista, raidallista, suippoa ja karkkia. Mietin jossain vaiheessa viime talvea, että tänä kesänä laitan vain peruspunaista, mutta onneksi en niin tehnyt. Näissä erikoislajikkeissa piilee kyllä tomaatin kotikasvatuksen ilo. Varsinkin lapset nauttivat aivan suunnattomasti näistä hassuista muodoista :) Taimet hankin muuten Myllypellon taimet -viljelmältä Mäntsälästä, jossa asiaan ollaan todella vihkiydytty. 

/Sanna

Blogia voi seurata Bloglovin'issaFacebookissaInstagramissaPinterestissä tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

10 kommenttia

  1. Mä en tajua miksi aina kasvatan taimet itse. Ei mitään tolkkua. Jatkossa mäkin ostan! Kaikkia eri sortteja. Paljon kivempaa.

    Toi betonitarjotin on i-ha-na! Juuri vastaavaa ihailin Vihdin vuosistamarkkinoilla. Syli oli jo täynnä pellavakimppuja, niin en saanut sitä raahattua mukaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluaa jotain aivan tiettyä lajiketta, niin toki itsekasvattaminen on must. Ja onhan siinä aivan oma viehätyksensä. Paljon helpommalla kuitenkin pääsee, kun ostaa taimet. Mun mielestä ei ole feikkaamista ollenkaan :)

      Rakastuin tuohon betonitarjottimeen joku viikko sitte Cafe Latten kesäpäivillä BlåVillan myyntikojussa. Se oli aivan PAKKO kotiuttaa.

      Poista
  2. Mä en kestä, tuo kasvarisi on niin ihana!
    Ajattelin tässä muutama viikko sitten, etten ehkä sittenkään tarvitse kasvihuonetta. Ehtisinkö hoitamaan sitä ym? Mutta sitten kävin maistelemassa vanhempieni kasviehuoneessa tomaatteja ja viinirypäleitä. Ei oo enää puhettakaan, etten tarttisi kasvihuonetta. Tartten sen ihan välttämättä!!! Nää sun kuvat lisää vaan vettä myllyyn.
    Ja tosi hauska kuva tuo ´Eat your greens`. Onhan ne vihreät tikkaritkin hyviä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana se on! Eikä loppujen lopuksi kaipaa niin älyttömästi hoitoa, kastelulaite kun hoitaa peruskastelun ja ikkunat aukeaa itsestään lämmön mukaan. Varkaat poistan tomaateista ohimennessäni ja letkulla annan vesisuihkun silloin tällöin. Tuholaisongelmia minulla ei ole ollut. Suosittelen kyllä :)

      Poista
  3. Täällä nautiskellaan samoista jutuista - hain juuri ihanaa vihreää ja punaista ruuan viereen :) Hei oletko ennen viinirypälettä kasvattanut, onko tullut satoa?
    ..Ja tuo basilikapuu! Mistään en sellaista etsinnöistä huolimatta löytänyt.. Josko ens vuonna sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiniköynnöksen olen laittanut toissa keväänä, joten vielä ei ole rypäleitä tullut. Tänä kesänä se on ottanut kasvuspurtin, ja näyttää jo ihan kivalta. Tykkään sen kasvutyylistä jopa rypäleodotuksia enemmän!

      Harvakseltaan minäkin niitä basilikapuita olen nähnyt, ei mahda kuulua ihan perusyrttivalikoimaan. Ensi kesänä sitten uudelleen silmät tarkkana. Ja ehkä sellaista voisi pyytää tilaamaan omaan lähikauppaan?

      Poista
  4. Meillä myös harrastetaan erilaisia tomaatteja.Kasvatan useimmat siemenistä ja sitten unohdan mitä olen kylvänyt.Sitten on hauska jännittää minkä muotoisia tomaatteja saadaan.Nuo tummat puikelot on tosi mielenkiintoisen näköisiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, arvausleikki on oikein oiva tomaattien lajikkeiden kasvatustapa :) Nuo tummat pötkylät on hauskoja ja varmasti erikoisin mitä tänä vuonna kasvaa..

      Poista
  5. Tuo kasvihuoneesi on aivan ihana, onko se Kekkilän vai joku muu? Meidän pieni kasvihuoneemme meinaa hajota käsiin, eikä sitä saa oikein korjattua ja uuden hankkiminen on ihan lähivuosien, ellei jo ensi kesän asia. Omat tomaatit ovat ihan parhaita. Niin herkullisia tompskuja ei saa mistään muualta kuin mitä omat, rakkaudella kasvatetut ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on Kekkilän Vihervaja. Se on kätevä, että siinä on kasvihuoneen lisäksi myös varastotilaa hiukan. Vaikka senhän voi suunnitella sellaiseksi mitä itse tarvitsee.

      Poista

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig