maanantai 20. heinäkuuta 2015

Komistus nimeltä basilikapuu


Löysinpäs! Olen koko alkukesän isommissa ruokakaupoissa käydessäni silmäillyt josko löytäisin tänäkin kesänä basilikapuun, ja nyt se osui vihdoin tielleni. Viime vuonna tähän herkulliseen puuhun ihastuin ja tännekin siitä kirjoittelin. Basilikapuita myydään ruokakauppojen vihannesosastoilla, mutta ihan perusvalikoimaan se ei taida kuulua, harvakseltaan kun siihen törmää.

Istuttelin herkkupuun heti huomattavasti isompaan ruukkuun, koska en halua riskeerata kasvihuoneen uusimman tulokkaan eloa. En nimittäin jaksa olla joka päivä sitä(kään) kastelemassa. Tällöin paras apu sen hoidossa on isompi ruukku. 


Tällaiset pienet basilikanlehdet esimerkiksi salaateissa tuovat todella kivaa vaihtelua ja vieläpä näyttävätkin todella, todella tyylikkäiltä. Kasvi on ehdottomasti minun makuuni - siinä kun yhdistyvät niin herkullisuus että näyttävyys ♥. Huippua, kun tämä komistus löysi tiensä kasvihuoneeseeni! I'm lovin' it!

Basilikapuun hoito-ohjeita:
- tämä on pienilehtisen kreikkalaisen basilikan ja varrellisen basilikan risteytys, joten normibasilikan tavoin se pitää lämpimästä ja suojaisasta kasvupaikasta
- se rakastaa valoa ja aurinkoa 
- puu kannattaa istuttaa heti isompaan ruukkuun, jotta juuret saavat enemmän multatilaa
- kastele usein (riippuen tietenkin paikasta, lämpötilasta, valosta ja ruukun koosta), mahdollisesti jopa päivittäin
- seuraa kastelun tarvetta - jos lehdet esim. nuupottavat, anna heti vettä
- tue puu hyvin, jotta se pysyy pystyssä - sillä on raskas latvusto
- napsi latvuksia kasvin eri puolilta usein, näin latvapehko pysyy komeassa muodossaan
- käytä suloisia latvuksia ja pieniä lehtiä ruuassa ihan tavallisen basilikan tavoin

Mitäs te tällaisesta basilikapuusta tykkäätte?

/Sanna

Blogia voi seurata Bloglovin'issaFacebookissaInstagramissaPinterestissä tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

12 kommenttia

  1. Onpa ihana! Pitääpä kiertää ruokakaupat läpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Kannattaa tsekkailla vihannesosastot sillä silmällä. Paketti on iso, joten osuu kyllä helposti silmään :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se on aivan ihana yhdistelmä basilikaa ja rungollista kasvia ♥

      Poista
  3. Kuinkakohan voimakas kasvu tuolla on? Meinaan, että uskaltaako siitä naksia salaatintäytettä ollenkaan kun on noin söpö :)

    Sini K. Kasvihormoni-blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uskaltaa napsia, ja myös pitää - ja aika reippaastikin. Pysyy sillä tavoin kunnolla muodossaan.

      Poista
  4. Se on mielettömän tyylikäs. Kollegani ostivat noita kilvan Kevätpuutarhamessuilta toissa vuonna. Jokainen niistä nuupahti parin viikon sisällä. Ilmeisesti erä oli tuotu kasvihuoneesta messuoloihin aivan liian pikaisesti. Olen näitä marketeissa katsellut ja miettivät miten ne pärjäävät. Laita jatkoraporttia miten kesti leikkaamista ja miten se voi muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin itsekin samaisen viime vuonna messuilta ja se kuoli samantien. Myöhemmin kesällä hankin samanlaisen Järvikylän puun ja se meni hienosti pitkälle syksyyn saakka.
      Sitä täytyy leikata, jotta pysyy komeasti muodossaan. Eli ei ole pelkkä koriste, vaan siitä saa myös hyötyä :)

      Poista

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig