26. kesäkuuta 2015

Cooleri täynnä ihanuutta

Ihastuinpas ikihyviksi tähän piileaan (Pilea glaucophylla). Sillä on todella kauniin harmaat, pienen pienet lehdet, ja sinne tänne suuntailevat versot. En ole oikeastaan paljoakaan kiinnittänyt huomiota tähän ennen, mutta nyt olen. Kaunis kuin mikä! Se sopi istutettavaksi mielestäni tosi kivasti tähän samppanjacooleriin, jolloin se saa kasvaa tyylikkäästi myöskin alaspäin.

Tällaiset pienet ja lähes vaatimattoman näköiset kasvit "puhkeavat kukkaan", kun niitä istuttaa monta samaan astiaan. Iso pehko on huomattavasti näyttävämpi kuin pikkuinen.


Reiättömän ruukun pohja kannattaa salaojittaa, jotta vesi ei jää juurille lillumaan. Tässä laitoin nuo "ruukun" pohjalle tulevat salaojitusnapulat sukkahousujen sisään, jotta eivät menisi mullan kanssa sekaisin.

Nyt on siis samppanjacooleri aivan täynnä ihanuutta! I'm lovin' it! Mitäs te tykkäätte?

/Sanna

Blogia voi seurata Bloglovin'issaFacebookissaInstagramissaPinterestissä tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:

6. kesäkuuta 2015

Vihreää vihreällä


Se kävi vähän kuin huomaamatta. Tai olin sitä hieman suunnitellut, mutta että näin kukatonta? Tänä kesänä minun pihani kesäkukkaryhmät ovat aika vihreävoittoisia. Ruukuissa on yrttejä, lehtien komeuteen perustuvia kesäkukkia, heiniä, kellarissa talvetettuja pensaita ja perennoja. Vihreän värin kaipuu oli kai niin valtaisa menneenä talvena, että otan nyt kaiken takaisin!


Tässä kasvihuoneen vieressä, keinun pöydällä, on kaksi eukalyptusta (Eucalyptus), joihin olen täysin rakastunut! Miten tuo harmahtavan vihreä voikin olla niin täydellinen väri? Samoin sininata (Festuca glauca) - aivan ihana sama sävy! Vähän kellertävämmän vihreää edustaa hentohöyhenheinä (Stipa tenuissima) ja pian koko ruukun mullan peittävät mehitähdet (Sempervivum).


Näissä tunnelmissa viikonloppuun! Ihastuttavan vihreitä ja kukkaisia päiviä sinulle!

/Sanna

Blogia voi seurata Bloglovin'issaFacebookissaInstagramissaPinterestissä tai painamalla "Lukijat/Liity tähän sivustoon" -naviskaa blogin oikeassa reunassa.
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig