lauantai 14. helmikuuta 2015

Haastekysymyksiin vastauksia

Sain Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riiinalta haasteen, johon nyt sain aikaiseksi vastailla. Hän esitti 5 kysymystä, joihin pohdintoja alla. Kiitos haasteesta Riina!

1. Mitä haaveilet tulevalta kesältä?
Kevät kaikkinensa on mielestäni paras vuodenaika, talvi on takana ja kaikki ihana luonnossa tapahtuu silloin. Kaiken kevään kasvun ihmeen huipuksi kesä on täydellisenä bonuksena edessä. Haaveilen, että muutamat pihan tekemättömät työt saataisiin valmiiksi, lapset saisivat nauttia kesästä täysin rinnoin, kivoja matkoja, kasvimaa ja -huone tuottaisivat satoa, kaikki kesäkukat viihtyisivät, saisin paljon uusia kokemuksia ja kokeilla uusia kasveja. Näin ihan muutamia asioita mainitakseni.


2. Mikä on mielestäsi onnistuneinta puutarhassasi?
Iso alaterassi, lasten terassiin upotettu hiekkalaatikko, lasitettu yläterassi ja sen ruokaryhmä, keinun sijainti, kasvimaa ja -huone, osa istutuksista, pienet yksityiskohdat, kesäkukkien ruukkuryhmät. Näitä onkin kiva vähän miettiä, koska usein tulee vain tuijotettua niitä keskeneräisiä juttuja.

3. Mitä puutarha sinulle antaa?
Tavan toteuttaa itseäni, suunnitella, paikan toteuttaa niitä suunnitelmia, innostua, onnistua ja epäonnistua. Mullan tuoksua, kasvun ihmettä, ruokaa, puuhaa itsekseen ja perheen kanssa. Yksi ihanin ja tärkein asia on saada näyttää ja jakaa ruuankasvatusta ja puutarhan kauneutta lapsille. Nähdä ilo lasten silmistä, kun "mennään taas kaivamaan niitä perunoita mullasta!"


4. Lempikasvisi?
Niitä on paljon, ja ne vaihtelevat kauden, paikan, maan, kasviyhdistelmien, lajikkeiden, värien jne mukaan. Esimerkiksi: helmililja, riippaorvokki, lankaköynnös, mehitähdet, oliivit, eukalyptus, keijunmekko, laventelit, keijunkukka, lehtoängelmä, ohotanmaruna, heinät, jouluruusut, japaninvaahtera, hevoskastanja, tammi, basilika. 

5. Kenen tai missä puutarhassa haluaisit vierailla?
Näitäkin on niin paljon! Yksi mainitakseni: hollantilaisten pienet pihat viehättävät, ja niitä voisin kiertää ikuisesti. Open Garden Days Amsterdamissa on ihana tapa päästä kurkistamaan keskustakotien sisäpihoihin. Suosittelen, jos olet toukokuussa siellä!

SHARE:

4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kesän miettiminen saa ihan kesäiset fiilikset aikaan! Mahtavaa, kun nyt paistaa aurinkokin ilmeisesti koko päivän!!! Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Kiitos, kun vastasit haasteeseen!
    Kivoja vastauksia ja tuonne Amsterdamiin ois ihana päästä!
    Aurinkoista laskiaissunnutaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta itsellesi :) Ne Amsterdamin sisäpihat on kivoja, kun ei sinne pääse joka Damin kerralla visiteeraamaan, joten se tuntuu aika ekslusiiviselta.

      Poista

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig