perjantai 9. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 trendeistä / ulkona

Näin vuoden alkajaisiksi on mielenkiintoista tsekkailla vähän trendejä. Kirjoitin viime talvena vuoden 2014 trendeistä, ja hyvin samoilla linjoilla mennään edelleen. Puutarhatrendit eivät muutu merkittävästi vuosittain. Puutarhoilta ja kasveilta haetaan luonnollisuutta, hyvinvointia ja oman tyylin jatkumoa sisältä ulos.

Viime kesän Chelsea Flower Show'sta tulee aina joitain asioita, ohessa myös niistä, vaikka kirjoitinkin jo Lontoosta viime kesänä. Tässä postauksessa keskityn vain ulkotiloissa havaitsemiini juttuihin, ja myöhemmässä postauksessa sisätilojen trendeihin.


LUONNOLLISUUS
Luonnonmukaisuus ja luonto itsessään ovat tärkeitä. Ihmiset haluavat omalla toiminnallaan parantaa elinympäristöään, toimia ympäristöystävällisesti, eivät pilata sitä. Käytetään mielellään biologista torjuntaa ja kitketään käsin. Monimuotoisuus, kierrätysmateriaalit ja kompostointi. Halutaan suojapaikkoja hyönteisille ja perhosia houkuttelevia kasveja. Kanat ja mehiläiset kiinnostavat. Oman kasvuvyöhykkeen ja kasvupaikan kasvit kasvavat pihalla hyvin, eco-chic gardens. Eli paikka määrittelee puutarhan, esim. metsäpuutarhat ja kuntta. Luonnon- ja maatiaisperennat ja muut paikalliset kasvit ja kannat, esim. koiranputki (Anthriscus sylvestris), lehtoängelmä (Thalictrum), ohdake (Cirsium), tähtikesäputki (Orlaya grandiflora), villiyrtitEi haluta suureellisia, vaikeasti hoidettavia pihoja, vaan helppohoitoisia, "bed head" look. Luonnolliset, vapaana virtaavat linjat kukkapenkeissä.

Väreistä violetti, purppura ja sininen, vaaleanpunainen, oranssi ja keltainen, ruosteen väri heinissä ja kukissa sekä valkoinen ja vihreä. Niittymäisyys, heinät, puna- ja tummalehtiset kasvit, keijunkukka (Heuchera), punalehtiruusu (Rosa glauca), tummalehtinen ja -vartinen punakoiranputki 'Ravenswing'. Lisäksi akileijat (Aquilegia), tähtiputki (Astrantia), kurjenmiekka (Iris), sormustinkukka (Digitalis) ja lupiini (Lupinus).



ELÄMÄNTYYLIPUUTARHAT
Omat mieltymykset, arvot ja elämäntyyli näkyvät myös ulkotiloissa. Värimaailma ja tyyli toistuvat sisältä ulos. Molemmista halutaan oman näköisiä ja yksilöllisiä. Olohuone ja keittiö ovat kesällä pihalla, jossa grillataan, syödään, leikitään, pelataan, seurustellaan, viihdytään, garden-tainment. Iso terassi.





HYVINVOINTIA VILJELYSTÄ
Puutarhaa ei välttämättä pidetä kauneuden takia, vaan kasvatetaan ruokaa, oman ja muiden hyvinvoinnin vuoksi. Terveellisyys. Haluamme puhdasta ruokaa, ja itse kasvatettuna se sitä on. Tilaan kuin tilaan löytyy viljelyratkaisuja. Viljellään lavoissa, pusseissa, erilaisissa astioissa, kasvihuoneissa, parvekkeilla, joutomailla, sisällä. Viljelyalueella myös viihdytään, ja ne ovat kauniita. Kaupunkiviljely, liikuteltavat kasvualustat, voimaruoka, marjat, lehtikaali, basilikat, mintut. Hyötyviljelyssä tavoitellaan helppoutta.
SHARE:

4 kommenttia

  1. Luonnollisuus trendinä ilahduttaa minua, toivottavasti siitä tulee monelle pysyvä juttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnollisuus ja varsinkin se, että paikka määrittelee puutarhan, tuntuu hyvinkin järkevältä.

      Poista
  2. Kiitos Sanna trendipostauksesta! Sain siitä lisämaustetta takapihan suunnitteluun. Heiniä, luonnollisuutta kun on hakusessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että se herätti ajatuksia! Heinät on aivan supersupereita! Niillä saa mielestäni yhtä aikaa modernia ja luonnollista fiilistä, ja kaiken lisäksi mahtavaa liikettä kasviryhmiin ja astioihin.

      Poista

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig