lauantai 13. joulukuuta 2014

Myymälässä: Järvenpään kukkatalo (joulukuu)


Kävin tällä viikolla Järvenpään Kukkatalossa. Voi sitä mahtavan energian tunnetta, jonka joistakin paikoista, asioista ja ihmisistä saa! Halusin jakaa teille tätä jouluista ihanuutta, joten seuraavassa paljon kuvia, tunnelmia ja inspiraatiota.


Saatoinpa taas todeta, että kyllä (joulu)valot ovat vain todella tärkeitä, näin kun ulkona on harmaata, harmaata ja vielä kerran harmaata. Vaikka käydessäni oli ihan keskipäivä, valot hehkuivat lämpimästi. Nuo kranssit valoilla olivat erittäin buenoja!


Hopealangasta voi taikoa ihan mitä vain, vaikka se olisikin jo muuten mennyttä. Se on upean herkkä ja vaalea materiaali työstää. Ja lopputuloksesta tulee hyvin ilmava; hennon ja herkän oloinen luomus. Materiaali minun makuuni!

Järvenpään Kukkatalon toinen yrittäjä, ihanan valoisa Saija Sitolahti esitteli minulle paikkoja. Myymälän joulukoristeet on jaettu teemoittain, ja esillä on paljon erilaisia ja inspiroivia juttuja. Vai miltä kuulostaisivat esimerkiksi nuo mintut peuran päät?

Ihastuin niin noihin rautaisiin kuusiin, jotka voi koristella mielensä mukaan. Ihanan yksinkertaista! Yksi sellainen lähti myös mukaan. Toivon mukaan pääsen toteuttamaan suunnitelman pian, mutta siitä myöhemmin. Upea idea on myös pyöreä lasipallomaljakko, jossa sisällä on hopealangan oksia, valot ja joulupalloja.


Valmiita jouluisia, ja taas kerran astetta erilaisempia istutuksia oli paljon esillä, ja koko ajan tulee lisää. Eletäänhän nyt kovaa joulusesonkia! Pirtsakat vaaleanpunertavasävyiset ja pastelliset asetelmat on ihanan yllättävä lisä perinteisempien teemojen seassa.

Ja toki perinteinen, hehkuva joulunpunainenkin maailma on edustettuna.


Kukkatalosta löytyy paljon valko-viher-ruskeita luonnonsävyisiä ja tyylikkäitä jouluasetelmia. Tämän vuoden kukkasidonnan Suomen mestari Hanna Vehkalampi toteuttaa Järvenpäässä mitä kauneimpia sidontatöitä. Tässä paikassa hehkuu joulu ja kiva yhdessätekeminen. Suosittelen lämpimästi käymään, jos asutte lähelläkään!

Järvenpään Kukkatalo somessa:

nettisivut
Facebook
Instagram
SHARE:

2 kommenttia

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig