perjantai 6. kesäkuuta 2014

Trendejä Chelsea Flower Showsta



Palataan vielä kerran Chelsea Flower Showhun. Se on kyllä aivan supermahtava paikka kaikelle puutarhahulluudelle! Sieltä löytää aina jos jonkinmoista ideaa, oli sitten ammattilainen tai harrastaja; kasvilajeja ja -lajikkeita, istutusyhdistelmiä, floristiikkaa, esineitä, työvälineitä ja niin edelleen. Mahtavaahan se on palata kotiin, kun siemenet polttelevat taskussa ja ideat jylläävät päässä. On hieno tunne, kun on kunnolla inspiroitunut ja mielessä surraa. You know the feeling?



Väreissä suosittua tuntui olevat violetti, purppura ja sininen, vaaleanpunainen ja jopa punainen, oranssi ja keltainen, ruosteen väri heinissä ja kukissa sekä valkoinen ja vihreä. Värejä oli käytetty hyvin monipuolisesti. Muuten istutuksissa hallitsevaa olivat niittymäisyys, luonnollisuus ja heinien määrä. Heiniä oli paljon, ja ne toivat hienosti keveyttä ja liikettä muiden kasvien lomassa.


Akileijoja (Aquilegia) oli käytetty todella monessa puutarhassa. Niitä oli hyvin pienikukkaisia sekä kerrottuja. Upeita kerrassaan. Myöskin tähtiputket (Astrantia) tuntuivat olevan sievänä hentona kasvina hyvin suosittuja.


Oikein silmäänpistävän käytettyjä olivat kurjenmiekat (Iris) ja sormustinkukat (Digitalis). Oli hauskaa ihailla näitä perinteisiä brittikasveja. Ja varsinkin iiriksiä löytyi mitä mielikuvituksellisimpia värejä.


Suorastaan hehkuvan värisiä lupiineja (Lupinus) oli myös monessa toteutuksessa. Lisäksi monien kasvien tummilla lehtiväreillä oli hienosti luotu kontrasteja. Huomioni herättivät puna- ja tummalehtisistä kasveista keijunkukka (Heuchera), punalehtiruusu (Rosa glauca), mustaselja (Sambucus nigra) sekä tummalehtinen ja -vartinen punakoiranputki (Anthriscus sylvestris 'Ravenswing).



Eli luonnonkasveja ja niiden jalosteita oli paljon. Esimerkiksi koiranputki, lehtoängelmä (Thalictrum), ohdake (Cirsium) ja tähtikesäputki (Orlaya grandiflora). Luonnonkasvit ja luonnollisuus jyräävät!
SHARE:

2 kommenttia

  1. Tuonne on pakko joskus päästä. I know the feeling! Olin ihan sekaisin ideoista kevään Hollannin reissun jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Sinnehän täytyy järjestää bloggaajamatka :)

    VastaaPoista

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig