keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kuukauden kukka: orvokki (huhtikuu)

Vaikkakin juuri nyt ulkona on himppasen koleaa, niin kyllä se aurinko kohta lämmittää niin, että jopa orvokit viihtyvät pihalla. Orvokit ovat kyllä kestäviä kevätkasveja. Omani viettivät totuttelun jälkeen terassilla jo yhden yön -5 asteessa, ja voivat edelleen loistavasti. Mahtavaa, eikö?

Tarhaorvokit (Viola Wittrockiana-hybr.) ovat helppoja ja kiitollisia kukkijoita. Koska orvokit voi laittaa ulos jo varhain, saavat ne osakseen aivan erityistä huomiota. Eikä syyttä. Ne ovat meidän suomalaisten suosikkikukkia. Ja mikäs siinä. Kaikille löytyy mieleinen. Pienistä suurikukkaisiin ja valkoisesta eri värien yhdistelmiin, matalia ja korkeita, on pystykasvuisia ja vähän riippuvampia.

Paikan suhteen orvokit eivät ole vaateliaita, ne viihtyvät niin auringossa kuin puolivarjossa. Keväällä hoidoksi riittää kastelu, koska silloin ne kasvavat ja kukkivat hitaasti. Kastelu saa olla tasaista, vaikkakaan orvokki ei ota nokkiinsa vaikka joskus hieman kuivahtaisikin. Kevään ja kesän edetessä kasvu ja kukinta nopeutuvat, joten silloin kannattaa jo lannoittaakin. Kuihtuneet kukat nyppäistään pois. Jos kasvusto ränsistyy, koko komeuden voi leikata alas muutaman sentin mittaiseksi ja odotella uuttaa komeaa kasvua. Ja sopiihan orvokki myös syysistutuksiin. Siis varsin monipuolinen kaveri!

(Kuvat parin vuoden takaa. Ihan näin keväistä ei vielä ole!)

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos, viestisi ilahduttaa!

Blogger Template Created by pipdig