sunnuntai 4. elokuuta 2013

Asuntomessujen pihoista ja puutarhoista

Tänä vuonna olin oikeasti ilahtunut kuinka valmiiksi pihat oli asuntomessuilla tehty. Niin monena vuonna olen joutunut toteamaan, ettei pihoja ja yleisalueita ollut kuitenkaan laitettu kuntoon, vaikka usein pihoihin on promotekstien mukaan oikein "panostettu". Mutta nyt taisi olla jokainen piha tehty ja vieläpä usein tyylillä. Talojen ja sisätilojen lisäksi nyt sai siis ihailla ja hakea inspiraatiota myös ulkotiloista!

Kivirakentaminen on suosittua ja se näkyy.
Heiniä, kiviä, katetta, Vihervaja - tyylillä tehty.






















Yksi ilopilkku oli yleisalueen japanilainen puutarha. Sen kivien käyttö oli todella ihailtavaa. Oli todella miellyttävä katsella kivien ja kasvien hienoa sommittelua. Voin hyvin kuvitella kuinka alueen asukkaat kävelevät messujen jälkeen puistoalueella ja saavat ihailla vuodenaikojen vaihtumista, ja vieläpä luonnon ympäröimänä.

Japanilaisessa puutarhassa oli mahtava flow.

SHARE:

lauantai 3. elokuuta 2013

Ulkona koreileva aaroninparta






Keväällä istutin aaroninpartoja (Saxifraga stolonifera) muutaman kappaleen isoon astiaan. Lämpimien säiden saavuttua toin sen ulos koreilemaan. Siitä saakka se on viihtynyt (sateelta suojassa) puolivarjoisella terassilla ja on aivan upean näköinen!


Pidän epätavallisten ja tässä tapauksessa myös huonekasveina tavallisesti tunnettujen kasvien kokeilemista pihalla. En tiedä mitään vastaavaa varsinaista kesäkukkaa. Sillä on mahtavat pyöreät raidalliset lehdet ja punertavat lehtien kääntöpuolet. Lisäksi punaiset, runsaat rönsyt on todella viehättävät ja omalla tavallaan aika dramaattiset. Aaroninparrasta tulee kyllä ehdottomasti minun vakkarikesäkukkani!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig